Hae
Mirva Emilia

Rakastatko läheisiäsi ehdoitta?

Ystävänpäivä lähestyy hurjaa vauhtia. Enään viisi yötä ja saamme juhlia tätä päivää parhaan ystävän, puolison tai ihanan ystäväporukan kanssa. Mulle ystävänpäivä on aina ihanaa vaaleanpunaista hattaraa ja ostankin silloin aina vaaleanpunaisia kukkia kotiin, pienen muistamisen puolisolle ja haluan viettää sen illan hänen kanssa. Meidän ystäväporukkaan kuuluu viisi ihanaa naista ja me kaikki asutaan eri paikkakunnilla, joten tänä(kin) vuonna yhteiset lounastreffit taitavat jäädä mutta onneksi on whatsapp minkä kautta kirjoitellaan paljon <3

Viikon tarotkortti – maljojen ritari

Tulevan viikon tarotkortiksi nousi maljojen ritari, mikä muistuttaa lähimmäisten rakkaudesta sekä siitä, että annetaan rakkautta ehdoitta odottamatta vastalahjoja tai -palveluksia. Sitähän ystävyyssuhteet ja parisuhteet on. Autetaan toinen toisiamme silloin kun sitä tarvitaan ja ollaan tukena toisillemme. Kortti kysyykin Sinulta, että tapaatko tarpeeksi usein rakkaimpiasi tai samanhenkisiä ihmisiä kuin sinä olet? Mun on myönnettävä, että me nähdään ystäväporukan kanssa ihan liian harvoin ja se harmittaa mua välillä paljon. Sillä eihän viestittely todellakaan ole sama asia kuin se, että näemme saman pöydän ääressä, jutellaan ja nauretaan. Ja tähän täytyykin tehdä muutos!

Toinen kysymys on, osaatko valita seurasi oikein? Onko ympärilläsi ihmisiä mistä saat hyvää energiaa, tsemppausta ja tukea? Oman seuran valitseminen on todella tärkeää! En tiedä kuinka saisin tekstin avulla sen tuotua esille niin, että saisin teidät kaikki sen oivaltamaan. Seura, missä liikut täytyy olla positiivinen ja sellainen että tunnet kuuluvasi siihen. Kun olette yhdessä huomaat, että juuri sinua kuunnellaan ja arvostetaan sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse olla mikään tai kukaan muu. Se on tärkeää!

Muistuttelen teitä vielä mun ystävänpäiväarvonnasta mikä on mun instassa. Arvon siellä Sinulle JA ystävällesi tarottulkinnan mikä tehdään puhelimitse. Tarottulkinta ei ole ennustamista vaan korttien avulla autan sinua löytämään sun omia vahvuuksia ja oivalluksia omaan elämään. Joskus korteista voi nähdä vähän mitä tuleman pitää mutta niiden asioiden eteen täytyy silti tehdä töitä. Oivaltaminen ja oman elämän pohtiminen on tärkeää ja siihen tarotkorteista on paljon apua, sillä ne voivat tuoda täysin uusia näkökulmia asioihin mitä ajattelet. Tarotkortit tukee ja antaa vastauksia mitä oma sisin on sinulle sanomassa <3

Ihanaa alkavaa viikkoa!

-Mirva

@mirva_emilia

Irtiotto Tampereella – ystävänpäiväarvonta

Lähdettiin mun siskon kanssa viettämään lauantaipäivää Tampereelle ja matkahan ei kovin lupaavasti alkanut. Autossa alkoi jäähdytysnesteen valo palamaan ja tietysti piti miehelle soittaa että mitäs nyt tehdään! Oltiin kuitenkin vasta 20km päästy eteenpäin ja 80km oli jäljellä 😀 Onneksi Juupajoen st1 oli auki ja se oli täynnä auttavaisia miehiä! Ensimmäinen probleema oli, että minkäväristä nestettä tarvii olla. Anteeks mitä? Mistäs sen nyt tietää! Onneksi nämä auttavaiset herrasmiehet tuli katsomaan mutta heti jo siinä ilmeni toinen ongelma, mistä tämä nokkapelti edes aukee 😀 Kun tästä selvittiin, miehet ystävällisesti autto nesteen kanssa ja matka jatkui niin todettiin vaan että me ei olla kyllä niitä naisia ketkä vois elää ilman miehiä koska mehän ei käsiämme sotketa 😀

Päästiin kun päästiinkin Tampereelle asti kunnes jarrutettiin sen verran kovempaa että lumet tuli katolta ja pyyhkijät vaan pyyhki ja pyyhki eikä ne lopettanut ollenkaan ja konepellin päällä oli niin hirvee kasa lunta että hyvä kun nähtiin eteen ja loppuhuipennuksena ajettiin vielä rotvalliin niin että koko auto heilahti! Että ei se nyt kovin vahvasti menny ja voi sitä naurun määrää kun sisko huutaa että MÄÄ HALUAN TÄSTÄ RATISTA NYT POIS!! 😀

Tämmöset päivät on ihan parhaita kun saa nauraa niin, että vatsalihaksiin ottaa. Perhearkeen vastapainoa ja kyllä naiset välillä tämmöisiä irtiottoja tarvii 😉 Mielen hyvinvoinnille on tosi tärkeää saada ajatukset pois töistä ja muusta arjesta. Näin jaksaa paljon paremmin ahertaa taas töissä ja kotona kun voi välillä heittää ajatukset ihan muualle. Meidän päivän irtiottoon kuuluu aina paljon syömistä ja kahvittelua, istutaan ja katsellaan ympärille, jutellaan ja nauretaan. Ystävät on just sitä varten, että niiden seurassa voi olla just se ihana oma itsensä ❤️

Mulla onkin instagramin puolella ystävänpäiväarvonta missä voit voittaa sulle ja ystävällesi mun tekemän, ilmaisen tarot-tulkinnan! Käy osallistumassa tästä linkistä.

Onnea arvontaan!

-Mirva

@mirva_emilia