Onko suolistosairaus edelleen lääkäreille vieras sairaus?
Vaikka suolistosairaus on yleistyvä kansantauti, niin onko tämä sairaus silti lääkäreille edelleen vieras? Joka vuosi diagnosoidaan uusia suolistosairauksia yli 2000 mutta silti kuulen millaisia kommentteja lääkärit ovat antaneet apua hakeneille. Myös minun kohdallani tätä sattui. Silloin kun apua menee hakemaan niin tietysti sitä toivoo saavansa eikä ylimielisiä vastauksia ja kommentteja. Arvostan lääkärien työtä ja painetta heillä varmasti on, mutta se kokemus mitä alkuun itse sain ja mitä kokemuksia muilta olen saanut kuulla on päätä pöyristyttäviä. Haluan kuitenkin sanoa, ennenkuin jatkan että olen sairauteni aikana törmännyt myös todella hyviin ja asiantunteviin lääkäreihin ja tässä tekstissä tuon ilmi nyt niitä kommentteja mitä olen kuullut ennenkuin sairaus on todettu tai alettu edes tutkimaan mikä vatsassa ja suolistossa voisi olla.
Suolistosairaus vei kaiken voiman – miksei lääkäri usko Minua?
Suolistosairaus vei ihan kaiken voiman alkuun. Ja ihan sanomatta selväähän se onkin kun käy 20 kertaa vuorokauden aikana vessassa ja mikään ei pysy sisällä. Tästä kun kerroin lääkärille vastauksena tuli, että sehän on aivan normaalia. Ok, jatkoin siis vessassa ramppaamista koska se on normaalia. Kun menee hakemaan apua haluaa tietenkin että ”vikaa” tutkitaan, vallankin jos/kun oireet on jatkunut kuukausia ja olo on voimaton ja ahdistunut. Luottaa siihen, että lääkäri auttaa, on myötätuntoinen ja kuuntelee aidosti.
Kun itse tietää ettei kaikki ole omassa kropassa kunnossa ja sitä yrittää selittää parhaalla mahdollisella tavalla lääkärille kuka töksäyttää takaisin vain ylimielisiä kommentteja niin siinä alkaa väkisin itsekin uskomaan että kaikki on hyvin. Kaikki on normaalisti, mitä nyt p*ska lentää eikä mikään pysy sisällä. Tuijotetaan vain labratuloksia ja käsketään menemään kotiin odottamaan lisää tuloksien vastauksia ja todetaan että kyllähän meillä kaikilla on välillä vatsanpuruja. Miksi lääkärit vähättelevät asiakasta ja hänen vaivoja? Vähättely on ärsyttävintä mitä voi saada silloin kun kipeä! Silloin tarvitsee kannustusta, tsemppiä ja toivoa siitä, että se parempi huominen kyllä tulee. Olisiko siis (yleis)lääkäreiden aika alkaa enemmän tutustumaan tähän meidän uuteen kansantautiin?
Suolistosairaudesta kärsiviä on monen ikäisiä ja vastaan on tullut myös kommentteja, että olet liian nuori sairastamaan, etsit vain huomiota. Huomiota vessassa käymisestäkö? Tuskin kovinkaan moni, ellei kukaan 15-17 vuotias halua kertoa omasta vessassa käymisestään, jotta saa huomiota. Kun lääkäri ei ota vakavasti oireita niin sitä voi vaan antaa olla ja kärsiä omista oireista vuosiakin, koska kukaan ei usko eikä auta. Sitten kun jostain löytyy lääkäri kuka laittaa eteenpäin tutkimuksiin ja sieltä löytyykin koko suoliston kokoinen tulehdus niin siinä kohtaa tekisi mieli sanoa, että mitäs minä sanoin! 😀
Vähättely ei paranna sairautta
Liian usein tulee vastaan, kuinka oireita on taas kerran vähätelty ja näitä tekstejä saa lukea muilta suolistosairailta todella usein. Mikä on tosi surullista kun itse tietää millaista tämä välillä voi olla. Haluaisin elää lääkkeetöntä elämää mutta valitettavasti lääkkeet on ainoa mikä pitää sairauden edes jotenkin kurissa. Vähättely ei sairautta paranna vaan lääkkeet ja hoito mitä sairaiden aikana saa. Ja isona plussana on tietenkin tuki ja ymmärrys mitä ulkopuolelta tulee. Sairauden tuomat vatsaoireet ja vessassa ramppaaminen voi alentaa itsetuntoa sekä sosiaalisuus voi kadota kun ei uskalla löhteä kotoa mihinkään jos ei tiedä onko vessa heti tarpeen tullen lähellä. Ja näitä en halua, että kukaan joutuisi kokemaan. Jokainen meistä on arvokas, oli sitten sairas tai ei ❤️ Siksi jokaisen pitääkin taistella oman terveytensä takia ja saada itsensä kuntoon, että voisi elää suht normaalia elämää. Ei sun eikä mun tarvitse elää vähättelyn alla kun me voidaan elää täysillä omaa elämää ja mennä kohti omia unelmia ja tavotteita!
-Mirva
Instagram @mirva_emilia
Pssst.. Käy lukemassa myös Väsymys voi johtaa masennukseen – on rohkeutta myöntää oma väsymys
Mun lapsella on colitis ulcerosa, ennen diagnoosia tuli mota yötä istuttua tuskaisen nuoren miehen kanssa Jorvi päivystyksessä, jossa sain kommentteja tyyliin, että mitä aineita käyttää, kun ei kipulääkkeet tehoa, tai parikymppistä raivoraitista poikaa epäiltiin alkoholistiksi, kun lääkkeiden sivuvaikutus oli haimatulehdus. Silloin kävi mielessä, että miten pärjä ne täysi-iäiset nuoret, joilla vaivat ja kivut, mutta ei raivokasta äitiä taistelemassa mukana, olemassa tukena ja lohduttamassa. Omani tauti on ramputtanut täysin, eritoten henkisesti, asuu nyt mun luona, ei saa tehdä töitä, ei opiskella, mikään ei saa stressata.
Kurja kuulla ? onneksi pojalla noin hyvä äiti ❤️❤️