Hae
Mirva Emilia

Maailman IBD päivä vietettiin tällä viikolla – miten töissä suhtaudutaan sairauteen??

Maailman IBD päivä vietetään maailmanlaajuisesti vuosittain 19.5. Tällä päivällä halutaan tuoda tätä näkymätöntä sairautta esille ja nämä päivät on mun mielestä todella tärkeitä. Meitä suolistosairaita on Suomessa jo yli 50 000 ja siksi onkin tärkeää, että tästä puhutaan avoimesti. Suolistosairaus on vaikea ja vielä vaikeampaa siitä tekee sen, että se on näkymätön. Kukaan vastaantuleva ei tiedä mitä käyt tai olet käynyt läpi sairauden kanssa. Maailman IBD päivä näkyy vuosittain vahvasti sosiaalisessa mediassa, missä useat sairastavat sekä tahot kirjoittavat aiheesta. Maailmalla valaistaan eri kohteita violeteilla valoilla ja näihin valoihin Suomi osallistuu joulukuussa kun vietetään IBD viikkoa, jolloin kauniita valoja onkin näkynyt esimerkiksi Tmapereella. Syy miksi näin on, on että toukokuussa illat on meillä valoisia jolloin valot ei tulisi edukseen. Tänä vuonna Crohn & Colitis Ry kirjoitti instagramissaan kuinka suolistosairaus vaikuttaa työhön ja miten eri työpaikoilla suhtaudutaan sairauteen.

suomessa maailman ibd päivä toi esille suhtautumista sairauteen työelämässä

Meillä täällä suomessa Crohn & Colitis Ry toi esille sitä, miten töissä suhtaudutaan sairauteen. Joillekkin tästä on huonoja kokemuksia, on jopa irtisanottu töistä tai pomo ei ole uskonut koko sairautta mutta mun kohdalla kaikki on sujunut aina todella hyvin. Töissä niin työkaverit ja esimies on ollut koko tämän ajan todella ymmärtäväisiä eikä ole asiaa kyseenalaistanut. Pystyn juoksemaan vessaan silloin kun siltä tuntuu mitä tosin onneksi tapahtuu harvoin, kiitos ummetuksen 😀 Ja jos olen joutunut olemaan töistä pois kovien vatsakipujen takia niin kaikki on sen ymmärtänyt ja olen saanut hoidettua itseni kuntoon sen päivän aikana.

Enemmän minulla töissä on positiivista suhtautumista suolistosairauteen, siitä kysellään ja mun voinnista kysellään. Näin myös mulle tulee olo etten ole ”vähäpätöisempi” sairauden takia. Tulee tunne, ettei mua hylätä sairauden takia vaan olen tärkeä ja hyvä työntekijä sairaudesta huolimatta. Kommentteja mitä kävin lukemassa mitä työntekijät ovat saaneet kuulla, kuten että ”pomo on huutanut valelääkärin kirjoittavan sairaslomaa ja että tämä on päästään vialla”. Anteeksi MITÄ?? Juuri näiden kommenttien takia nämä maailmanlaajuiset päivät on todella tärkeitä ja se, että tuodaan tätä sairautta esille. Eihän kukaan voi toiselle sanoa noin! Terveys menee aina etusijalle ja toivon sydämeni pohjasta, ettei kenenkään tarvitsisi kuulla tollasta enään ikinä. On tarpeeksi rankkaa välillä sairastaa tätä ja elää kipujen kanssa, joten tollaset kommentit saisivat jäädä sanomatta tai oikeestaan tollaisia kommentteja ei tarvitsisi edes miettiä.. Tuskin kovin moni tämän sairauden syyksi laittaa poissaolojaan ihan vaan sen takia ettei huvita mennä töihin.

tuki ja myötätunto auttaa jaksamaan

Töissä saamani tuki ja hyvä työilmapiiri auttaa jaksamaan menemään eteenpäin. Tänä keväänä olen ollut jotenkin väsyneempi kuin aikaisemmin mutta silti jaksan ja haluan mennä töihin, jo hyvän työilmapiirin takia. Kaikki positiivisuus mikä elämässä on ja tulee auttaa tosi paljon omaan jaksamiseen. Käy lukemassa ”Ole voittaja ja nouse negatiivisuuden yläpuolelle”. Onhan se niin, että jos työpaikalla on tiukka ilmapiiri ja saa mennä seiniä pitkin kun ei uskalla sanoa omia mielipiteitä niin eihän sinne huvita mennä. Siinä kohtaa varmaan tulisikin mieleen että kyllä tässä taitaa vähän pieniä vatsanpuruja olla, jäänpä kotiin lepäämään 😉 Itse en ole pienien vatsakramppien takia jäänyt kotiin, koska silloin mun työpäivät viikossa puolittuisi ja sitä en todellakaan halua. Vatsakipujen takia olen muutenkin joutunut jäämään kotiin ihan muutaman kerran ja silloinkin olen kyllä sitten ollut todella kipeä. Sängystä ei pääse ylös ja naama on kuin kalkkilaivan kapteenilla. Silloin voi hyvällä omallatunnolla laittaa töihin viestiä että nyt en pääse tulemaan ja tiedän, että kaikki ymmärtävät sen <3

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.