Hae
Mirva Emilia

Suojele omiasi – nyt ei ole aika matkustaa ulkomaille

Suojele itseäsi ja muita ja unohda tämän kesän ulkomaanmatkat. Aihe mikä on saanut paljon keskustelua ja tähän aiheeseen haluan itsekin ottaa nyt kantaa. Haluan suojella mun omia läheisiä ja ympärillä olevia ihmisiä ja siksi tämä korona kesä ei mun mielestä ole se aika, kun lähdetään ulkomaille. Kyllä, tätä mieltä olen. Ulkomailta korona on tullut niin miksi sitä sieltä lähdetään uudestaan hakemaan? Sain kutsun Helsinkiin ja olin todella kauan sitä odottanut ja toivonut, että sen saisin. Mietin kuitenkin, että uskallanko lähteä. Päätin kuitenkin, että sinne lähden. Ollaanhan Suomen rajojen sisäpuolella. Mutta ulkomaille en lähtisi tällä hetkellä mistään hinnasta.

Olen alkava yrittäjä, ja alan tienaamaan omat rahani yritykseni kautta. Jos uusi aalto tulee niin miten sitten käy? Miten pienyritysten käy? Ravintoloiden, matkustuskohteiden? Kestääkö suomen talous enään toista aaltoa? Eikö nyt olisi tämän kesän aikana hyvä auttaa ja kannustaa meidän omia yrittäjiä eikä viedä rahoja ulkomaille. Me ei olla juurikaan matkusteltu, jo ihan sillä että mä itse olen todella arka lähtemään ns. tutusta ympäristöstä pois ja nyt vielä tämä aika niin ei tule kuuloonkaan että lähtisin viettämään rantalomaa Italian rannoille!

Suojele ja ajattele toisia

Toinen asia mikä tulee väistämättä mieleen on etätyöt ja etäkoulu. Kestääkö perheet toista etäkoulua? Perheitä on erilaisia ja tiedän, ettei kaikilla todellakaan kevään etäkoulu ollut se helpoin aika. Lapset (niin omat kuin toisten) on mulle kaikki kaikessa, ne on tämän maan tulevaisuus. Jos perheet eivät kestä uutta aaltoa kuinka käy esimerkiksi alkoholin käyttö lapsiperheissä tai väkivallan. Nyt jo oli huolta siitä, että sosiaalitoimistot ruuhkautuivat ja joillekin lapsille kouluruoka voi olla se ainoa lämmin ruoka päivän aikana!

Suomi on täynnä kauniita paikkoja missä voi käydä. Entäs sitten jos rajojen avaamisilla saadaankin uusi aalto eikä voida nauttia siitä, että voidaan liikkua ulkona ilman rajoituksia. Rajoituksiahan on muissa maissa vielä, koska korona aika ei ole ohi! Espanjaan tuli juuri maskipakko aina kun lähdet kotoa johonkin. Tästäkin voi jo päätellä, ettei pahin ole vielä ohitse. Meillä Suomessa ollaan reagoitu tähän tilanteeseen nopeasti ja vältytty näiltä ulkonaliikkumisrajoituksista mitä toivon, että se myös jatkuu. Mä ainakin haluan liikkua vapaasti ulkona ilman rajoituksia ja luulen, että myös sinä. Jotenka pliiiis nautitaan nyt kotimaasta, tuetaan kotimaisia yrityksiä ja noustaan yhdessä tästä suosta. Yksin tätä ei kukaan pysty tekemään ja jos pystyisikin niin poistaisin tän helkutin Koronan itse täältä. Mutta koska en siihen pysty niin toivon ja pyydän, että tehdään tämä yhdessä eikä matkustella vielä turhia matkoja ulkomaille 🙏

Aurinkoista ja lämmintä päivää!

-Mirva 

Instagram @mirva_emilia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *