Hae
Mirva Emilia

Tarot-torstain energia kulkee läpi juhannuksen

Tämän kertainen tarot-torstain voimakas energia vaikuttaa koko juhannuksen ajan. Kortteja nostaessa energisoin kortit todella voimakkaasti, sillä haluan että jokaiselle meistä tulee elämämme kaunein juhannus. Olimme sitten yksin tai yhdessä. Tämä erikoinen aika on vienyt meitä henkisesti ihan uudelle tasolle ja tätä omaa kasvua onkin syytä hieman juhlistaa keskikesän juhlien merkeissä. Juhlit sitten yksin tai yhdessä niin juhli itseäsi, kasvuasi ja ota koko juhannuksen ajan valitsemasi kortin/korttien energia vastaan.

Pyydän, että suljet silmäsi ja keskityt pienen hetken tähän hetkeen. Tyhjää mielesi ajatusten vilinästä ja valitse alla olevasta kuvasta intuitiivisesti sinua puhuttelevin kortti.

Vasen kortti on numero 1

Keskellä kortti on numero 2

Oikealla kortti on numero 3

1. Lanttien Prinssi – vahva energia vie eteenpäin

Nyt on aika tarttua tuumasta toimeen eikä jäädä tuleen makaamaan. Tee sellaisia asioita, joista tiedät ja tunnet että ne ovat sinulle hyväksi, ovat tasapainossa arvojesi kanssa ja tuottavat iloa niin sinulle itsellesi kuin myös läheisillesi. Kosketa ja ole lähellä luontoa, kävele ulkona paljain varpain ja nauti ihanasta kesätuulesta. Uskalla viedä omat suunnitelmat loppuun asti äläkä vie ajatuksiasi turhiin itsesyytöksiin. Sinut valtaa vahva energia, mikä vie sinua eteenpäin ja juuri oikeaan paikkaan missä tunnet olosi hyväksi. Mitä ikinä päätätkin tehdä niin anna itsellesi lupa onnistua ja uudistua. Nauti elämän runsaudesta ja hyvästä olosta. Tämän kortin energia antaa sinulle menestystä, rohkeutta ja tahdonvoimaa.

2. Turhautuminen – totuuden energia

Käännä katseesi uusiin mahdollisuuksiin ja uskalla toimia oman totuuden ja viisauden avulla. Löydä oikeat ratkaisut ja nyt kannattaakin tehdä useampi suunnitelma, sillä saattaahan olla ettei yksi suunnitelma tuotakaan sellaista lopputulosta jonka olit toivonut. Ota vastaan toisten hyvä energia ja anna sen hyvän ja positiivisen energian vaikuttaa myös sinuun. Älä kieltäydy jos sinulle tarjotaan apua vaan ole avoin ja kuuntele muita ihmisiä.

Avaa mielesi uudestaan, sillä voitkin huomata ettei turhautumisen ja ahdistuneisuuden tunteelle olekaan todellisia syitä. Ainoastaan oma mieli meinaa tehdä kepposia, mutta sinun oma vahvuus ja voima auttaa sinua pääsemään tästä tunteesta yli ja pääset nauttimaan elämästä.

3. Hyve – tasapainoinen energia

Sisimmässäsi huokuu aivan ihana tasapaino, tyyneys ja elämänilo. Anna tämän elämänilon näkyä ja tuo tätä hyvää energiaa myös ympärillesi. Kuuntele omaa sydäntäsi ja sitä, mitä se milloinkin tarvitsee. Tyyneys ja lempeys itseä kohtaan huokuu kortista sekä se, että huomaa kuinka paljon sinulla on annettavaa myös toisille. Olet kuin pirteä kesätuulahdus kun tulet paikalle. Auringon säteet ympäröivät sinut ja valtavan hyvällä ja positiivisella energiallasi vaikutat niin itseesi kuin myös muihin. Nauti siitä kaikesta hyvästä energiasta mitä ympärillesi luot.

Mikäli haluat henkilökohtaisen ja laajemman tarot-tulkinnan, olen tavoitettavissa koko juhannuksen ajan palvelunumerostani   0700-94002 (2,38€/min.).

Voit varata itsellesi myös ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) tai voit tilata kirjallisen tulkinnan sähköpostiisi (60€) numerosta   040 7270106.

Aivan ihanaa juhannuksen aikaa ? Nauti, rentoudu, pidä itsestäsi huolta ja tee ihania juhannustaikoja ?

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia 

Laadukkaat hiustenhoitotuotteet hellivät kesähiuksiasi

Laadukkaat hiustenhoitotuotteet on yksi tärkeimmistä kotihoidosta hiuksille ja sainkin ihanalta bloggaajakollegaltani Umpulta testiin hiustenhoitotuotteita. Näin kesäisin aurinko polttaa hiuksia ja kuivattaa niitä, joten oli ihanaa kun paketista tuli aurinkoa suojaavia tuotteita hiuksilleni.

Laadukkaat hiustenhoitotuotteet vahvistavat hiuksia ja suojaavat uv -säteilyltä

Tänä päivänä valitsen kasvojen ja vartalon kosmetiikassa luonnonkosmetiikkaa ja vegaanisia tuotteita. Umpun valitsema Gold Repair shampoo ja hoitoaine ovat 100% vegaanisia ja olinkin tästä Umpun valinnasta todella iloinen. Repair shampoo ja hoitoaine ovat vaurioituneille ja käsitellyille hiuksille, jotka korjaavat ja vahvistavat omaa hiusta sekä suojaavat auringon uv -säteilyltä. Hoitoaine vähentää myös sähköisyyttä! Olen käyttänyt näitä tuotteita nyt parisen viikkoa ja hiukseni on pesun jälkeen aivan ihanan silkkiset ja pehmeät. Pesen ja suoristan hiukset lähes joka päivä eli hiukset on koetuksella ja nämä Umpun laadukkaat hiustenhoitotuotteet auttavat ylläpitämään hiusten hyvinvointia ja kasvua.

Shampoon ja hoitoaineen lisäksi paketissa oli Gold sea water cream, joka on (myöskin) vegaaninen. Tämä muotoiluvoide antaa hiuksille ryhtiä ja pitoa föönatessa ja auttaa pitämään kampauksen lopputuloksen. Kosteisiin hiuksiin tämä antaa geelimäisen efektin hiuksille.

*tuotteet saatu

Mun hiuksia on vaalennettu jo iät ja ajat ja koko vaalennusprosessi on todella voimakasta ja rasittavaa hiuksille. Vaaleaa sävyä ylläpidän kampaamoiden välissä hopeashampoolla (jota saa myöskin Umpun Golden by Umppu -verkkokaupasta). Tämä on ylläpitänyt vaaleutta ja kirkkautta hyvin ja samalla myös hoitanut hiuksia. Uskon, että näillä hyvillä tuotteilla on valtava vaikutus siihen, ettei mun hiukset ole kuivat ja kärsineet. Laadukkailla ja hyvillä hiustenhoitotuotteilla todella on merkitystä hiusten kuntoon ja siihen, että hiusväri pysyy pidempään hyvänä.

Odotankin jo innolla, että pääsen taas parturiin. Mun täytyi edellinen varaus perua kun Julia oli flunssassa enkä ole vielä uutta aikaa tilannut vaikka aihetta todellakin olisi. Saisikohan vielä heinäkuulle värjäykseen aikoja? Saa nähdä. Syksyllä laitan taas pidennyksetkin takaisin. Tuntuu, että kesä on helpompi olla ilman pidennyksiä kuumuuden ja lämmön takia. Pidennykset tuo kyllä aivan ihanaa volyymia ja paksuutta hiuksiin ja olenkin ihan koukussa niihin. Hiukset näyttää ihan super hyviltä oli ne sitten kiinni tai auki.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia