Hae
Mirva Emilia

Viikon tarot: Irstaus – omien tarpeiden tiedostaminen

Vuoden viimeiseksi viikon tarotkortiksi nousi Irstaus. Omien tarpeiden tiedostaminen jää helposti muiden tarpeiden jalkoihin, mikä voi johtaa uupumukseen ja väsymykseen. Nyt kun uusi vuosi vaihtuu, niin kortin myötä meitä pyydetään kuuntelemaan omia tarpeita ja omia voimia. Mikä ei ole itselle hyväksi niin opetellaan sanomaan ei, kunnioittaen näin omaa mieltä ja ajatusta.

Irstauden kortti nousi hyvään hetkeen kun aletaan miettimään uutta vuotta ja omaa itseä vielä tarkemmin ja syvemmin. Pyydän kuitenkin, ettei asetettaisi itsellemme liian paljon ja liian suuria tavoitteita uudelle vuodelle vaan annetaan itselle armollisuutta eikä pakoteta itseämme sellaisiin asioihin, jotka eivät tunnu hyvältä. Eikä myöskään ruoskittaisi itseämme jos emme ole saavuttanut jotain sellaista mikä siinä omassa tavoitelistassa oli. Aloitetaan puhtaalta pöydältä rajoittamatta itseämme liikaa ja kuunnellaan entistä syvemmin omaa kehoa ja intuitiota. Itse olen ollut jo monta vuotta ilman ”tavoitelistaa” uudelle vuodelle ja olenkin kokenut paljon tärkeämmäksi sen, että kuuntelen itseäni, omia tarpeitani ja opettelen tuntemaan itseäni ja ajatuksiani tarkemmin. Haluan oppia ja kehittyä ihmisenä ilman rajoittavaa listaa.

irstaus – kohtaan itseni rehellisesti

Kohtaamalla omia varjopuolia ja esteitä rehellisesti ja avoimesti voimme kehittyä ja oppia tuntemaan itsestämme uusia puolia. Varjojen ja pelkojen kautta useimmiten paljastuu se todellinen totuus, mikä kantaa meitä pidemmälle kuin osaamme uskoakaan. Varjopuolien ja erilaisten pelkojen hyväksyminen auttaa selvittämään mitä todellisuudessa elämältämme haluamme ja lähdemme toteuttamaan niitä. Omat varjopuolet voivat olla hetkellisesti esteenä emmekä osaa ajatella toisin kuin mitä olemme oppineet, mutta kohtaamalla ne voin lähes luvata, että loppujen lopuksi ne avaavat uusia ovia kun ne hyväksyy ja oppii näkemään varjoistakin sen valoisan puolen. Eli ne omat mahdollisuudet ja tarpeet peloista huolimatta. Tämä vaatii paljon päättäväisyyttä, keskittymistä ja ennen kaikkea halua onnistua, jotta asiat alkavat loksahtelemaan paikoilleen. Henkinen kasvu on pitkä mutta niin ihanan antoisa ja opettavainen tie.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Teen myös ajanvarauksella puolen tunnin tulkintoja (40€) sekä kirjallisia tulkintoja sähköpostiin (60€). Tavoitat minut numerosta 040 7270106.

Upeaa uutta vuotta!

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia

 

 

 

Joulu alkaa tarot-torstailla

Ihanaa, joulu on taas täällä! Rakastan joulua, sen tuoksua, perheen kanssa olemista ja tottakai syömistä. Meidän joulupöytä notkuu taas niin kalaherkuista, laatikoista, kinkusta kuin myös kalkkunastakin. Jokaista sorttia vähän. Ollaan vietetty joka joulun perheen kesken meidän kotona tai siskon luona. Useimmiten ollaan meillä ja musta onkin ihana touhuta keittiössä kun lapsia vilisee jaloissa ja kysellään jännittyneenä koska joulupukki tulee. Kaikesta tästä tohinassa huolimatta silti kotona on lämmin ja rauhallinen energia.

Aloitetaan joulu tarot-torstailla. Saattaa ehkä tällä hetkellä joulu ja sen tuomat asiat olla mielessä, mutta pyydän sinua kuitenkin keskittymään hetkeksi tähän hetkeen sulkemalla silmät ja rauhoittamalla mielesi. Valitse sen jälkeen alla olevasta kuvasta sinua intuitiivisesti puhuttelevin kortti ja lue alta korttisi viesti.

Vasen kortti on numero 1

Keskellä oleva kortti on numero 2

Oikeallaolevakorttionnumero 3

1. The universe – maailmankaikkeus

Kiitollisuus. Se on sana mitä kortti haluaa juuri sinulle viestittää. Voit vapaasti astua aloillesi, nauttia ja olla kiitollinen kaikista tämän vuoden saavutuksistasi ja teoistasi. Olet ansainnut pienen tauon kaikesta työstä motä olet tehnyt ja Sinua pyydetään nauttimaan tästä hetkestä ja koko joulun ajasta. Laita villasukat ja ihanat kotihousut jalkaan aina kun mahdollista ja anna itsellesi aikaa ja rentoutumista. Olet saavuttanut yhden etapin myös henkisessä kasvussasi, joko tiedostamattasi tai tiedostaen. Kuulostele näitä uudenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia mitä henkinen kasvu sinulle on tuonut.

2. Queen of wands – sauvojen kuningatar

Suojaa itseäsi negatiiviselta energialta mitä ulkopuoleltasi voi tulla. Pidä oma tietoisuutesi,  tasa-painosi sekä rauhallisuutesi ja siirry sivuun jos/kun tunnet ympärilläsi negatiivisuutta. Älä mene sen mukaan ja muista, että voit olla täysin oma itsesi. Negatiivinen energia on vähän kuin myrkkyä – se äkkiä lamaannuttaa oman sisimmän ja itsekin alkaa uskomaan negatiivisuuteen ja pelkoon mitä ympäriltä tulee. Siksi on tärkeää pitää oma voima ja tietoisuus selkeänä omasta itsestä ja omista ajatuksista. Oman tahdonvoiman ja uskollisuuden johdosta sinun sisimpään ei pääse mikään energia mikä ei kuulu sinulle.

3. Queen of cups – malJOJEN kuningatar

Rauhallisuus ja itsensä kuunteleminen on vahvasti kortin teemoja. Mitä hyvää voisit itsesi hyväksi tehdä, jotta voisit entistä paremmin? Mitä kehosi ja mielesi kaipaa juuri nyt? Pyri pysäyttämään hetkeksi ajatuksesi meditoinnin tai muun hiljentymisen avulla kaikesta murheesta, huolesta ja surusta ja anna itsellesi sitä, mitä sielusi tarvitsee juuri nyt – rakkautta, hyvää oloa ja rauhaa. Hyväksy ne ajatukset mitä mielessäsi on ja ala täyttämään murheiden sijaan ajatuksesi rakkaudella ja kiitollisuudella. Mistä sinä olet tällä hetkellä kiitollinen? Mistä ajatuksesta ja tekemisestä sinä saat tasapainoa ja iloa? Anna myös itsellesi sitä herkkyyttä ja rakkautta mitä jaat toisille.

Mikäli kaipaat apua ja vastauksia henkimaailmalta ja tarotkorteilta niin olen tavoitettavissa koko joulun ajan palvelunumerostasi 0700-94002 (2,38€/min.)

Aivan ihanaa Joulun aikaa!

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia