Hae
Mirva Emilia

Arki ja omaan hyvinvointiin paneutuminen

Arki on alkanut vauhdilla ja ensimmäinen kokonainen kouluviikko lapsilla on takana. Vaikka aika kuinka menee nopsaan niin silti vaan kesä jatkuu! Päivät on ihan super kuumia, ilma on painostava ja ukkostakin ollaan saatu ihailla. Voi kun saataisiin nauttia tällaisesta alkusyksystä aina.

Ensimmäinen kouluviikko on tosiaan lapsilla takana ja oon pyrkinyt varsinkin Julian arkea rauhoittamaan koulun jälkeen niin, että alku illasta on hyvin aikaa ihan vaan olla. Tällä viikolla Julialla on ollut väsymystä aikalailla ilmoilla mikä johtuu varmasti suurimmaksi osaksi uuden jännittämisestä. Koulumatkat ollaan saatettu kouluun saakka, katsotaan koska rohkaistuu kulkemaan niitä yksin 😊 Muistan kun Niksu aloitti ekaluokan niin ”jouduttiin” laittamaan Niksu jo ensimmäisen viikon jälkeen yksin kouluun kun menin muualle töihin. Nyt Julian kanssa on eri, kun teen ite töitä kotona niin pääsen saattamaan. Enkä tiedä miksi, mutta Julian kohdalla en raaski laittaa yksin koulutielle 😀 Luulen, että johtuu siitä kun tiedostan, että pystyn ja voin saattaa aina kun siltä tuntuu kun taas Niksun kohdalla tätä mahdollisuutta ei ollut. Ja tuleehan siinä itsekin herättyä kunnolla kun lähtee klo 7.30 pyöräilemään lenkin 😊

Parasta arkea itselle

Nyt kun arki lähtee kunnolla käyntiin niin saan tietenkin enemmän omaa aikaa kotona, voin keskittyä paremmin taas töihin sekä omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen paljon paremmin. Meditoiminen on mulle yksi tärkeimmistä arjen asioista ja se antaa mulle tosi paljon virtaa ja energiaa. Kesän aikana se on jäänyt tosi vähälle, koska tietenkään yksin oloa kotona ei juurikaan ole ollut, mutta nyt jatkan sitä taas aktiivisesti. Päivän tulen taas aloittamaan meditaatiolla ja illalla ennen nukkumaan menoa rauhoitan mieleni ja teen kiitollisuus harjoituksen ennen nukahtamista.

Kiitollisuutta olen kyllä harjoittanut pitkin kesääkin koko ajan ja se on ihana muistutus iltaisin aina siitä, että vaikka päivä ei olisi mennyt suunnitelmien mukaisesti niin silti sieltä päivän palasista löytyy paljon kaikkea mistä saa olla kiitollinen. Kesän aikana muistuikin hyvin mieleen, ettei lasten loman aikaan kannata suunnitella liikaa omia töitä vaan keventää mahdollisuuksien mukaan. Nyt taas syksyllä ja talvella ehtii paneutumaan töihin tarpeeksi, kesä oli lasten aikaa ❤️

Synttärijuhlat mökillä

Tultiin eilen mökille, laitoin kynttilöitä illaksi palamaan kuistille ja istuin pitkän aikaan katsellen, ihaillen ja kuunnellen luonnon ääniä. Vastarannalla kahdessa naapurissa paloi kanssa valot ja kynttilät, kalat pomppi järven pinnassa ja ilma oli lämpöisen raikas ukkosen jäljiltä. En meinannut millään malttaa mennä sisälle! Julia oli jo nukkumassa, Niksu ja Tuomas kalassa, joten hiljaista oli ja KAIKKI äänet kuului eikä mitään näkynyt 😀 Yhdessä kohtaa kuului rusahdus metsästä ja odottelinkin tuleeko sieltä hirvi tai muu kurkistamaan terassille, mutta ei ketään näkynyt.

Sunnuntaina täytän 35 vuotta 🥳 Muutama viikko sitten juhlittiin ystävien kanssa ja tänään sukulaiset tulee kahvittelemaan tänne mökille. Musta on aina kiva kutsua synttärikahville näin aikuisenakin, koska on joku syy saada kaikki kylään. Vaikka voisihan sitä muutenkin toki kutsua, mutta juhlapäivänä useimmiten ihmiset pääsee tulemaan paremmin paikalle. Mökillä leipominen on suht hankalaa kun on pienet tilat eikä ole sähköä, vaikka onhan sitä toki ennenkin ilman sähköä leivottu vaikka kuinka paljon 🙈 Mutta huominen mennään helpomman kautta tarjoamisen kanssa ja nautitaan kun ollaan ensimmäistä kertaa sukulaisten kanssa yhdessä mökillä 😊

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *