Hae
Mirva Emilia

Siivoustalkoot ja päiväteet mökillä

Musta on ihana tunne kun koti on siisti ja olen vierestä seurannut miten mulle erityisen tärkeän ihmisen koti on lähtenyt menemään hieman rempalleen. Ja mitäpä minä muuta kun järjestin siivoustalkoot! Tai oikeestaan se ei ollut tarkoituksena vaan se alkoi yhtäkkiä levitä kun siivoilin keittiötä 😀 Katselin ympärille ja ajattelin, että voi kun tuokin nurkka olisi kiva siivota ja niinhän siinä kävi, että kyseinen nurkka tuli siistiksi, lakanat tuli vaihdettua, petivaatteet tuuletin, imuroin, pesin vessan ja pyyhin pölyt. Ja vitsit mikä tunne mulle ja varsinkin itse asukkaille tuli ❤️ Työnjälki näkyi niin kodissa kuin asukkaiden hymyssä. Siellä tehdään pitkiä työpäiviä ja ollaan kamppailtu erinäisten asioiden keskellä, joten tämä apu kuului heille.

Mutta tämä ei kuitenkaan riittänyt mulle vaan pamahdin seuraavana päivänä paikalle uudestaan ja siivottiin yhdessä loputkin nurkat ja paikat. Tavarat löysi paikoilleen, kodissa vaihtui energia kevyeksi ja tilaa tuli enemmän kun vaateläjät viikattiin kaappiin. Siivoominen on mulle yksi tapa rentoutua ja iso plussa tulee vielä siitä, että saan auttaa sen kautta jotain toista. Ehkäpä voisin joskus lähteä siivoustalkoisiin meidän supersuositun some siivooja Auri Kanasen avuksi 😊 Oma ympäristö vaikuttaa omaan mieleen niin valtavasti, että se voi poistaa jopa turhaa stressiä, mieli lepää ja arki sujuu paremmin. En siis turhaan kotona laita muita siivoamaan jälkiään 😉

Siivoustalkoot väsytti, päivätee mökin terassilla palautti

Tänään päästiin pitkästä aikaa käymään mökillä ihan kaksin. Haettiin kaupasta päiväteen kanssa kaupasta gluteenittomat herkut ja kuunneltiin hiljaisuutta. Päivisin on alkanut olemaan muutama tunti aikaa tehdä ja hoitaa omia juttuja ja tältä mökkireissulta tuotiin samalla viikonlopuksi polttopuita ja soihtu. Mää en oo koskaan juonut kahvia, mutta teestä oon tykännyt aina ja nyt tässä viime vuosina oon alkanut juomaan teetä enemmän. Maistelen eri makuja ja välillä ostan iKaffea teen seuraksi. Kokeilin joskus myös mantelimaitoa teen kanssa. Se anto kivan makean säväyksen teehen, mutta kyllä iKaffe mun makunystyröillä vie voiton 😊

Venetsialaiset lähestyy ja päätettiin ottaa silloin lautta alle ja lauttailla. Lauantaiksi on lupailtu kivaa ilmaa (parasta!!), joten vielä voi nauttia kesäkeleistä lautan kyydissä 😊 Laitetaan valoja ja kynttilöitä tunnelmaksi ja ajellaan katsomaan paikallista bändiä. Kiva ilta tiedossa siis 😊

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

 

Viikon tarot: Voima – omien rajojen hallitseminen

Viikon tarotkortiksi nousee Voiman kortti, mikä muistuttaa pitää huolta omista rajoista kuitenkaan rajoittamatta itseään liikaa. Omat rajat ja säännöt luovat turvaa, suojaa, vakautta ja rauhaa, mutta ne voivat myös helposti estää elämään tulevan mahdollisen muutoksen. Liian tiukkoihin rajoihin ja sääntöihin voi kahliutua helposti, jolloin elämän luonteenomainen muutos ei pääse näyttäytymään sellaisenaan kuin sen kuuluisi näyttäytyä.

Joissakin tilanteissa tiukat rajat ja säännöt on tarpeen, mutta niistä olisi hyvä myös välillä osata joustaa. Voiman kortti symboloi tarvetta olla itsenäinen ja tehdä itsenäisiä päätöksiä omien sääntöjen ja rajojen mukaisesti. Tämä luo hallintaa, itsenäisyyttä ja kokemusta siitä, että langat pysyvät omissa käsissä mikä on merkki omasta voimasta ja tietoisuudesta miten asiat halutaan hoitaa. Ainoastaan me itse voimme tietää elämmekö liian tiukoissa rajoissa vai olisiko joskus syytä hieman höllentää otetta. Tiukoissa rajoissa eläminen voi tuoda elämään stressiä, sillä tiukat rajat voi viedä itsensä suorittamiseen jos otetta ei välillä löysää ja pahimmassa tapauksessa suorittaminen vie ilon tekemisestä minkä takia asian tekemiseen joskus lähti. Rajat vievät kohti tavoitetta, mutta elämän luonnollisia muutoksia vastaan ei tulisi taistella. Muutokset voivat rikkoa rajoja ja samalla ne voivat edistää omaa etenemistä. Pysähdy silloin kun huomaat muutoksien tulevan ja tunnustele omaa energiaasi ja ajatuksiasi. Millä tavalla suhtaudut mahdolliseen muutokseen, miten ne rikkovat sääntöjäsi ja rajojasi sekä miltä ajatus rajojen rikkomisesta tuntuu?

hallitseminen vie selkeyden mennessään

Hallitseminen liittyy vahvasti omiin rajoihin ja sääntöihin ja tässä tilanteessa intuitio saattaa jäädä kakkoseksi. Omat rajat on hyvä tiedostaa, mutta haluan painottaa myös intuition voimasta. Intuitio tulee sydämestä, jolloin se auttaa erottelemaan asioista ns. hyvän ja pahan. Kun luotamme omaan erottelukykyymme toimimme oikein. Liian sekavat ajatukset ja kiireinen mieli johtaa sekasortoon, jolloin ego lähtee hallitsemaan polkua ja selkeys hälvenee. Kun tuntee, että hallitsee oman elämän se tuntuu vapauttavalta ja selkeältä, mutta selkeys tarvitsee myös viisautta ja rauhaa. Ilman sisäisen viisauden kuuntelemista ei pääse sisin tyyneyteen.

Elämä tarvitsee rajoja ja sääntöjä ja niistä tulee pitää huolta muistaen välillä kuitenkin höllentää hieman otetta. Mitä sinä siis voisit tehdä tällä viikolla, jotta luonnollinen elämänvirtaus sekä -muutos ja luovuus pääsisi näyttäytymään täydesti ja vapaasti?

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo. 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Teen myös ajanvarauksella 30 minuutin tarot-tulkintoja (40€) ja kirjallisia tulkintoja sähköpostiin (60€). Voit varata oman aikasi numerosta 040 7270106.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen