Hae
Mirva Emilia

Viikon tarot: Lanttien Kuningatar – en enään laiminlyö itseäni

Viikon tarotkortiksi nousi Lanttien Kuningatar, mikä on vahvasti omaan hyvinvointiin liittyvä kortti. Lanttien Kuningatar muistuttaa oman kehon huolta pitämisestä ja arvostamisesta. Ilman vahvaa ja hyvinvoivaa kehoa emme voi nauttia elämästä täydesti. Kortti muistuttaakin, että oman kehon kuunteleminen on tärkeää, jotta voimme elää runsasta ja täyteläistä elämää.

Tämä kortti muistuttaa hyvin omasta hyvinvoinnistani ja etenkin vatsani kunnosta. Olen huomannut, että jo jonkin aikaa vatsa on aina aika ajoin kipuillut mikä liittyy suolistosairauteeni. Olen pärjännyt ja pärjään hyvin ilman lääkitystä, ruokavalio on tärkein asia mitä mun tulisi noudattaa. Ja tämä meinaa lipsua! Mulla on tulossa myös isoja ja tosi tärkeitä työmahdollisuuksia joista haluan tietenkin, että ne onnistuvat joten tähän liittyy pienimuotoista stressiä mikä vaikuttaa suoraan vatsaan. Yksi iso työ”projekti” on oman Hiljaisuuden -retriitin järjestäminen. Tämä on ollut haaveena jo todella pitkään ja nyt mulla on mahdollista toteuttaa se. Ja siihen on muuten ilmoittautuminen auki! 7.-9.10 olevan viikonlopun aikana retriitissä hiljennytään, voimaannutaan, nautitaan metsän läheisyydestä sekä hiljaisuudesta ja syödään kehoa hellivää kasvislähiruokaa. Lisää infoa pääset lukemaan tästä linkistä, sieltä löytyy myös ohjeet ilmoittautumiseen 😊

kohtelen kehoani ja mieltäni arvokkaasti

Silloin kun vatsani voi hyvin niin sitä tulisi arvostaa enemmän. Mun huono tapa on se, että kun vatsani on voinut pitkään hyvin niin sallin itselleni herkkuja vähän niin kuin voiton kunniaksi. Näin pienenä sokerihiirenä tuosta sallimisesta on vain vaikea päästä pois ja joudunkin välillä keskustelemaan itseni kanssa kunnolla siitä, että kannattaako sitä tavallista suklaata ottaa vai miten olisi mieluummin muutama pala tuota tummaa. Maitosuklaa on niin hyvää, mutta niin pahaa vatsalle.

En kuitenkaan halua elää liian kurinalaisesti ja joskus meneekin niin ettei se pieni herkuttelu ota vastan pääälle millään lailla. Sehän tämän suolistosairauden jännitys onkin, että koskaan ei voi tietää mistä ja koska vatsa ottaa itseensä. Se on miltei riskipeliä jokaisella suupalalla. Pelkästä fyysisesta kunnosta huolta pitäminen ei riitä vaan myös mentaalipuolta tulee pitää tarkasti silmällä. Meditaation tuoma rauha koko keholle on ollut isossa roolissa vatsan hyvinvoinnissa ja uskonkin, että myös se, että osaan pysähtyä arjessa on iso apu vatsani hyvinvoinnille.

Tarotissa Lanttien Kuningatar lepää omassa lepokeitaassa ja tiedostaa mikä itselle on hyväksi ja mikä ei. Tätä pyydetään myös meitä pohtimaan. Miten kohtelemme itseämme ja osaammeko arvostaa meidän arvokasta kehoa tarpeeksi? Se on totta, että kun keho voi hyvin niin silloin mieli on kirkas, energiavarasto on täynnä ja sitä energiaa pystyy vapauttamaan täydellä teholla. Olen sitä mieltä, että itselle on hyvä olla myös armollinen. Jos keho kaipaa rauhaa niin silloin soisi sitä itselle.

Jokainen tuntee oman kehonsa parhaiten, joten sen tarpeita tulisi myös kuunnella. Jollekin se voi olla kunnon salitreeni ja jollekin se voi olla leppoisa kävely metsän keskellä. Pääasia, että emme laiminlyö itseämme ja löydämme sellaisen kokonaisvaltaisen tasapainon, jota tämän viikon tarot edustaa. Vahvaa nautinnollisuutta, hyvää oloa, vahvuutta ja aistillisuutta.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo. 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Ajanvarauksessa (30min tulkinta/40€, kirjallinen tulkinta sähköpostiin 60€) voit olla yhteydessä numeroon 040 7270106.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *