Hae
Mirva Emilia

Meidän joulu

Joulun päivät menee kyllä aina tosi nopsaan. Ensin valmistellaan joulua pitkän aikaa ja sitten tuntuu, että ne hetket on tosi äkkiä ohi. Ollaan monena vuotena vietetty jouluaatto meillä yhdessä siskon perheen ja vanhempieni kanssa. Tehdään yhdessä ruokaa, syödään pitkän kaavan mukaan ja napostellaan pitkin päivää ja iltaa juustoja, suklaata ja jouluruokia. Tänä vuonna ei paistettu omaa kinkkua ollenkaan. Syödään sitä tosi vähän, oikeastaan Niksu on ainoa meidän perheessä kuka sitä syö. Jouluaatto aamuna paistoin meille kanan ennen kuin käytiin isomummulla aamupuurolla 😊

Lapset tekee meillä joulun, kun joulupukkia odotetaan jännittyneenä, mietitään onko tontut kuulleet lahjatoiveita vai tuleeko pelkkiä risuja joulupukiksi kontista 😅 Ennen aattoa päivät onkin aikamoisen villejä kun jännitystä on niin kovasti ilmassa. Ja kun pukki tulee niin lapset juoksee sohvalle ja istuu siinä kuin tatit 😅 Niksulle joulupukki antoi tehtäväksi teroittaa vanhat luistimet samalla kun kyseli lapsilta kuulumisia. Tänä vuonna pukki toi lapsille juuri sopivasti lahjoja. Lasten ollessa pienempiä lahjoja tuli vähän liikaakin ja tästä vuodesta olenkin erityisen onnellinen juuri siitä, että lahjaksi ei tullut mitään tarpeetonta. Tontuilla on ollut siis hyvät ja kuuntelevat korvat 😊 Julian kanssa päästiin tekemään kynsistudiolla kauniit kynnet ja Julian ehkä lempparilahja AirTrack jumppapatja on ollut kovassa käytössä. Niksu sai vanhan ja hajonneen tietokoneen tilalle uuden. Taas pääsi Niksu pelaamaan ihan lempparipeliään eli rekkapelia. Tässä oli muutaman kuukauden rekkapeli tauko kun vanha tietsikka sano sopimuksensa irti. Se tietokone kyllä palvelikin meitä 10 vuotta. Ostin sen aikoinaan itselleni ja annoin sen muutamia vuosia sitten Niksulle peli käyttöön.

Joulupäivänä päästiin perinteisesti mummulaan syömään, jonne tuli taas Tuomaksen puolen sukulaisia. Mummu oli laittanut taas pöydän täyteen herkkuja ja siinä syötiinkin taas pitkä tovi. Mummun ruokakekkereissä on usein tietokilpailu ja tällä kertaa kilpailtiin kumpi joukkue tiesi enemmän vanhoja esineitä. Halloweenina oli halloween bingo ja sitten on ollut mm. animaatio tietokilpailu. Nää on kivoja kilpailuja ja kyllä siinä taitaa koko porukalle tulle pieni voitontahtoisuus, myös lapsille 😅 Tällä kertaa voittajajoukkuetta ei tullut, vaan tasapeli 😊

Pidin myös töistä joulupäivän iltana vapaata ja istuttiin ystävien kanssa iltaa. Tänään nukuttiin pitkään, iltapäivällä tultiin Tuomaksen kotitaloon muutamaksi päiväksi ja syödään vielä viimeiset jouluruoat pois. Tuomas on töissä välipäivät, joten tultiin lähemmäs työmaata ja on lapsille vähän erilaista puuhaa mitä kotona.  Tässä lähellä asuu pappa sekä isomummu ja taitaakin olla, että lapset käyvät usein katsomassa mitä heille kuuluu 😊

Joulunpäivät oli (niinkuin aina) tosi ihania. Rakastan kun on paljon perhettä ja ystäviä lähellä ja joulun aika on juuri sitä. Saadaan olla todella kiitollisia siitä, keitä meidän ympärillä on ❤️

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Joulun tarot-torstai

Joulu lähenee hurjaa vauhtia ja täällä ollaan saatu jo lähes kaikki tehtyä. Taitaa paketit olla enään paketoimatta, mutta muuten ollaan hyvällä mallilla 😊 Meinasin saada tehtyä itselleni pienen stressin kun aloin yhtäkkiä siivoamaan kaikkia kaappeja, mutta sitten pysähdyin ja aloin miettimään, että eihän tässä ole mikään kiire ei hätä eikä näitä kaappejakaan oikeastaan tarvitsisi edes siivota. Turhaan alan järjestämään itse itselleni kiirettä. Musta nimittäin helposti kuoriutuu sellainen, että alan itse kehittämään itselleni kiireen tuntua vaikkei sitä todellisuudessa todellakaan ole. Ja tietysti haluan, että lapset saavat kokea ihanan joulun vaikkei se tulekaan siistien kaappien avulla (tämä tuo itselleni rauhaa) vaan läsnäolon kautta ❤️ Toivon, että myös siellä ruudun toisella puolella jouluvalmistelut olisi menneet suht rennosti ilman suurempaa joulustressiä ja, että tästä vuoden parhaimmasta ajasta pääsette nauttimaan sydämenne kyllyydestä 😊

Mutta siirrytään nyt kuitenkin tarot-torstain pariin. Pidä mielesi hiljaisena ja rauhallisena samalla kun valitset korttisi. Alta löydät kuvan kolmesta tarotista, josta voit valita intuitiivisesti sinua puhuttelevimman kortin. Pääset lukemaan viestin korttikuvan alta 😊

Vasen kortti on numero 1

Keskellä oleva kortti on numero 2

Oikealla oleva kortti on numero 3

1. Lanttien ässä

Anna uusien asioiden kasvaa rohkeammin elämässäsi. Pitkään hautuneet suunnitelmat voisi laittaa toteutukseen ja antaa sen tuoman runsauden valloittaa sielusi, kehosi ja mielesi. Luota ja usko siihen, että mitä ikinä ulkopuolelta eteesi tuleekaan tulee se olemaan hedelmällistä ja positiivista. Heitä turhat epäilykset ja negatiiviset ajatukset romukoppaan ja suo itsellesi pelkkää hyvää. Maailmankaikkeus tarjoaa meille hyvää kunhan osaamme ottaa sitä vastaan ja tarvittaessa jättää taaksemme jotain sellaista, mikä ei enään kuulu elämäämme.

2. Sauvojen ysi

On kyseessä sitten henkinen kehitys tai jokin arkinen asia niin älä anna periksi! Olet jo lähes saavuttamassa jonkin uuden asian itsessäsi, joten jaksa vielä hetki etsiä ja kaivaa sitä. Voimasi ja valosi kasvavat päivä päivältä enemmän ja enemmän, jolloin tietoisuutesi kasvaa omasta sisimmästäsi ja siitä kuka oikeasti olet ja mihin sielunsuunnitelmasi on sinua viemässä. Pidä energiasi omanasi äläkä sekoita sitä muiden energioihin.

3. Sauvojen kymppi

Muista, ettei sinun tarvitse kantaa kaikkea taakkaa, huolta tai murhetta yksin omilla olkapäillä. Pyydä apua, jos jokin tilanne sen vaatii, jotta pääset irtaantumaan siitä asiasta. Asian ei tarvitse olla edes mikään suuri kun apua voi pyytää läheiseltä tai joltain ulkopuoliselta. Asioiden kanssa yksin jääminen ja niiden kanssa murehtiminen pitää energiavarastot pysähtyneenä ja voi tuntua, että on jäämässä jumiin. Siksi on tärkeää muista pyytää apua asiaan kuin asiaan, jos yksin ei pysty asiaa ratkaisemaan. Anna energiasi virrata niihin asioihin joihin sinä pystyt vaikuttamaan ja joiden eteen sinä pystyt tekemään ja anna tarvittaessa muiden olla apunasi.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 (myös joulun ajan) palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Voit varata ajan myös 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) tai pyytää kirjallisen tulkinnan sähköpostiisi (60€) numerosta 040 7270106.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen