Hae
Mirva Emilia

3× joulujuhlat ja pikkujoulut

Lasten joulujuhlat on joka vuosi tosi liikuttavia. Musta on ihana katsella miten lapset heittäytyy joulunäytelmiin ja lauluihin ja samalla voi aistia sen jännityksen mitä he kokevat. Tänä jouluna meillä oli kolmet eri joulujuhlat, mitkä tuntui jopa vähäisiltä, koska jonain vuonna on saattanut olla viidetkin lasten joulujuhlat 😅 Muistan kun Niksu oli alle kouluikäinen ja oli seurakunnan kerhon joulujuhla kirkossa. Niksu esitti Joosefia ja kun näin kuinka Niksu asteli keskellä kirkon käytävää niin aloin itkemään onnesta ja ylpeydestä samaan aikaan. Ne hetket jää kyllä ikuisesti mieleen enkä halua jäädä niistä paitsi.

Viime viikolla meidän joulujuhlat aloitti Julian koulu, jota tietysti odotettiin pitkän aikaan. Kotona jo vähän kerrottiin, että lauluääni pitää olla kunnossa myös meillä vanhemmilla eli yhteislaulua vinkkailtiin. Julian joulujuhla oli paljon pienempi mitä Niksun. Julian koulu on ihanan pieni. Siellä ei ole kuin yksi ykkösluokka, kakkosluokkia ja eskarit. Kiva kun näitä pieniä kouluja on ja koen, että varsinkin näin pienille on vielä hyväksi pienempi koulu. Niksun joulujuhla taas oli isompi ja toki koulukin on iso. Siellä on ykkösluokasta kuutosen ja tämän koulun juhlat olikin järjestyy kahteen eri iltaan. Niksun sai olla joulujuhlassa yksi juontajista ja hienostihan se meni. Juhlassa nähtiin myös hyvin perinteinen joulunäytelmä Betlehemistä. Lapset osasi näytelmän tosi hienosti ja enkelikuoro oli tosi kaunis 😊 Kolmannet joulujuhlat oli Niksun kitarakurssin esitys, missä lapset ja nuoret soittivat eri soittimia. Oli ihan huikeaa katsoa miten niin nuoret osaavat soittaa niin upeasti eri soittimia. Toivottavasti saadaan kuulla vielä paljon nuorten musiikkia ja nähdä heidän kykyjä ja taitoja 😊

Viime viikkoon mahtui myös lasten pienet pikkujoulut. Mun ystävä järjesti juhlat pikkuisille ja siellä lapset saivat leipoa pipareita, torttuja ja tietysti herkutella vatsan täyteen. Maistoin myös ekaa kertaa suolaista joulutorttua. Siihen tuli lohitäyte ja tehtiin myös Sara Siepin vinkin mukaan juustoisia joulutorttuja. Eli paistettiin kolmion muotoisia lehtitaikinan palasia uunissa ja kypsien päälle laitettiin Castellon valko- ja sinihomejuustoa sekä juustohilloa. Tämä oli yksinkertaisen hyvää, vähän erilaista ja  helppoa. Itse en ole koskaan ajatellutkaan suolaisia torttuja, joten näitä uusia ideoita on kiva testailla. Ja aina niistä omiksi lemppareiksi jotain voi jäädä 😊

Viimeinen viikko on ollut todella juhlan täyteistä ja on siihen väliin mahtunut myös kaappien siivousta, tavaran karsimista ja jouluostoksia. Tänään haettiin jo kaikki ruoat valmiiksi, huomenna leivotaan pipareita ja sitten alkaakin joulu hommat olemaan valmiina. Vaikka kuinka yritän ajatella kaikkea hyvissä ajoin niin aina näille viimeisille päiville touhua jää iso kasa 😅

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Viikon tarot: Maljojen Prinssi – elän vapaana sellaisena kuin olen

Viikon tarotkortiksi nousi Maljojen Prinssi, joka edustaa oman sisäisen äänen kuuntelemista sekä tietoisuutta omista tarpeista. Kun kuuntelemme kehomme tarpeita muuttaa se myös meidän ajatuksia ja mieltä siitä, mitkä ovat juuri meille ne oikeat asiat. Maljojen Prinssi on lähtenyt matkaan tietoisena, mutta jokin vanha ajatusmaailma saattaa kuitenkin edelleen vetää häntä vanhoihin tapoihin.

Prinssin pään päällä istuva lintu kuvaa sitä, että jokin yrittää vetää ajatuksia vanhoihin malleihin ja tapoihin vaikka tiedostamme sen, ettei ne enään ole osa minua. Vanhoista tavoista ja ajatusmaailmoista irrottautuminen johdattaa meitä ihan uusille urille. Uudet asiat ja kokemukset toki aina jännittävät ja siinä kohtaa vanhat toimintamallit saattavat tuntua hyvältä ratkaisulta kun astumme erilaiseen maailmaan tai omalta mukavuusalueeltamme pois. Mutta onko niihin vanhoihin tottumuksiin oikeasti tarvetta palata? Jos niihin palaisi niin olisiko vaarana jäädä polkemaan paikoilleen? Näitä asioita kannattaa itsensä kanssa miettiä ennen kuin perääntyy, sillä elämälle tulisi uskaltaa antautua ja tehdä joskus suuriakin ratkaisuja jotta voi elää onnellisempana ja tyytyväisenpänä.

Maljojen prinssi ja oman kehon arvostaminen

Aistit ja tuntemukset omaa kehoa ja ympäristöämme kohtaan vahvistuvat kun alamme enemmän tiedostamaan sen keitä me olemme. Aistimme herkästi toisten energioita ja tulemme herkemmiksi myrkyille. Kun ihminen alkaa näkemään oman kehon ja mielen tärkeimpänä alamme kasvamaan henkisellä tiellä. Haluamme kerätä tietoa siitä, miten voimme voida paremmin niin henkisesti kuin fyysisestikin ja alamme tämän mukaan rakentamaan elämäämme ja ympäristöämme tarkemmin. Mikään ei ole tärkeämpää kuin oma keho ja mieli, sillä ilman tätä ruumista jota kannattelemme ja ilman puhdasta ja avointa mieltämme, vilpittömyyttä, myötätuntoa ja anteliaisuutta emme pysty olemaan läheisempiemme tukena silloin kun he sitä tarvitsevat ja osaamme myös tarvittaessa asettaa rajat mahdolliselle hyväksikäytölle. Tarpeen tullessa rajojen asettaminen on todella tärkeää oman hyvinvoinnin eteen jos esimerkiksi huomaa, että omaa kiltteyttä ja avuliaisuutta aletaan  käyttämään hyväksi. Kuten usein sanon, apuna ja tukena saa ja pitää olla mutta sitä pitää osata toisen arvostaa.

Sinä olet tärkein ihminen elämässäsi. Ja kun tulee tunne siitä, että jonkin asian elämässä tulisi muuttua niin tee siitä muutoksesta mahdollinen. Älä jätä itseäsi enään toissijaiseksi.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Voit varata myös ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) tai pyytää kirjallisen tulkinnan sähköpostiisi (60€) numerosta 040 7270106. 

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen