Hae
Mirva Emilia

Kevään isoin trendi, puhvihihat! Hot or not?

Puhvihihat on tämän kevään isoin trendi. Ja nyt päästäänkin mun lempiaiheeseen, nimittäin muoti ja vaatteet! Toisille iskee keväisin aina sisustuskärpänen mutta mä tykkään alkaa tonkiin mun vaatekaappia ja kerään kaikki ylimääräiset vaatteet pois. Rakastan kauniita ja tyylikkäitä vaatteita, mutta myös rennoista. Pääasia, että ne tuntuvat päällä hyvältä. Toisena päivänä puen ylleni treeni housut ja hupparin ja toisena päivänä farkut ja jakun. Meen tosi fiiliksen mukaan ja siksi kaapista löytyykin jos jonkinmoista mutta silti pyrin ostamaan vaatteita mitkä kestää ja mitä pystyy yhdistelemään niiden kanssa mitä multa jo kaapista löytyy. Mun vaatekaapista löytyy niin värejä, kuoseja ja mustaa mitä yhdistelen toisiinsa. Pienenä tyttönä fanitin Spice Girlsiä ja tästä viisikosta mun ihan lemppari oli Emma. Herttainen ja vaaleanpunaisiin pukeutunut saparopäinen Emma. Mun haaveena oli silloin tulla laulajaksi ja esiintyä isoilla lavoilla. No, laulajaa musta ei tullut (eikä tule 😅) mutta lavoilla voin olla puhumassa ja esiintymässä. Pikku tytöstä asti kiinnitin huomiota myös ”julkkisten” pukeutumiseen ja lueskelin salaa omassa huoneessa muotilehtiä. Ja edelleen seuraan tiiviisti minkälaista muotia seuraavaksi nähdään.

Mun oma pukeutuminen ei ole pelkästään pintamuotia vaan sekoitan siihen lisäksi tyylikkäitä ja ajattomia vaatteita. Esimerkiksi puen puhvihihaisen neuleen ja farkkuhameen kanssa aina tyylikkään mustan trenssitakin. Mun vaatekaapissa on roikkunut viimeiset viisi vuotta musta trenssitakki, mikä sopii niin syksyyn kuin alku kevääseenkin. Takin avulla tuodaan tyylikkyyttä vähän arkisempaankin tyyliin. Ajattomia vaatteita kun yhdistää arkisiin vaatteisiin, asukokonaisuus säilyy itselläsi pidempään ja kokonaisuuteen saa tuotua lisää tyylikkyyttä.

Kevään trendi – puhvihihat

Tämän kevään isoimpana trendinä nähdään puhvihihaiset paidat. Kun puhvihihaisen neuleen yhdistää farkkuhameeseen saadaan asusta arkisempi kun taas nahkahousujen kanssa suuret hihat saa asusta näyttävämmän ja tyylikkäämmän.

Muoti toistaa vuosikymmenistä toiseen itseään mutta puhvihihojen kanssa saa palata jopa 1800 luvulle! Puhvihihat on saanut alkunsa tältä viktoriaaniselta ajalta, jolloin naiset pukeutuivat suuriin ja reheviin vaatteisiin. Nämä suuret ja rehevät vaatteet olivat suorastaan katseenvangitsijoita! Aikakausi toi vaatteisiin mukanaan myös romanttisuutta. Kun katsoo 1800 -luvun elokuvia niin niistä huomaa, miten naiset, varsinkin yläluokkalaiset pukeutuivat näihin kauniisiin ja juhlallisin vaatteisiin.

Alkuun en tiennyt mitä mieltä näistä suurista hihoista olisin, mutta kun kiertelin mun lempi vaatekaupassani ja kokeilin tätä puhvihihaista neuletta niin huomasin, ettei se pöllömmän näköinen olekaan! Monesta vaatteesta olen alkuun ajatellut näin mutta myöhemmin olen huomannut, että just siitä vaatteesta olenkin saanut itselleni sen lempparin ja käyttänyt sen lähes puhki 🙂

-Mirva

Instagram @mirva_emilia