Hae
Mirva Emilia

IBD ja IBS – kun yksi ei riitä

Mulla on ollut muutaman viikon hiljaiselo täällä blogin puolella. Sinä aikana olen jutellut lääkärini kanssa ja kävin tähystyksessä. Suoli näyttäisi olevan suhteellisen hyvässä kunnossa vaikka oireita mulla onkin aika paljon. Kärsin kovista vatsakrampeista, väsymyksestä, palelusta eikä vatsani toimi kunnolla. Lääkäriltä tuli näihin oireisiin tietysti diagnoosi, IBS. Ei siis pelkkä krooninen suolistosairaus IBD mitä nyt hoidan lääkkeillä vaan lisäksi myös tämä IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä. Hoitajani tätä on epäillyt jo pidemmän aikaa mutta haluttiin vielä tähystämällä varmistaa ettei suolistossani jyllää tulehdus. 

Tämä IBS eli ärtyvän suolen oireyhtymä on toiminnallinen häiriö, missä ruoansulatus näyttää normaalilta mutta silti se ei aina toimi kunnolla. Tämän syytä ei tiedetä eikä hoitokeinoa ole muu kuin ruokavalio. Täytyy siis tarkkaan tietää ja katsoa mitä syö, jotta oireet olisivat mahdollisimman pienet. Tätä ei siis voi sanoa sairaudeksi vaikka kipuja ja oireita onkin. Ennen tähystykseen menoa jollain tasolla toivoin että kivuilleni löytyisi jokin muu syy ja selitys koska tiesin ettei tähän ole hoitokeinoa. Vaikka kovien lääkkeiden syöminen ei olekkaan hyväksi mutta olisin saanut kivut edes hetkeksi pois. Ruokavalio tietysti auttaa mutta vaikka syön sitä ”oikeaa” ruokaa mikä ennen ei ole vatsalleni kipuja tuonut niin saattaakin toisena kertana niitä tuoda. Tulehduksen ja kivut voi saada kortisoni kuurilla hoidettua vaikkakin kokoaikainen lääkitys vaihtuisikin jos tulehduksia on paljon ja usein. 

IMG-20180816-WA0009.jpg

Omat fiilikset on ollut aika sekavat enkä aina tiedä mitä ajatella. Siksi tämänkin blogin kirjoitus tuntuu tosi hankalalta. Tähystyksen jälkeiset fiilikset – mitä ne on? Aikaa on kulunut kaksi viikkoa ja ajatukset on edelleen sekaisin. Pyrin olemaan aina iloinen ja positiivinen mutta silloin kun kuulee diagnoosin oireisiin mihin ei ole hoitokeinoa, saa mielen matalaksi. Olisikin se niin helppoa että tietyt ruoka-aineet joko sopivat tai ei mutta ainakaan minun osalta se ei mene niin. Joskus kaura ei tee vatsalleni mitään ja toisena päivänä se voi tehdä kovatkin kivut. Koskaan ei tiedä millä päällä vatsa on. Ehkä lääkärillä on antaa seuraavalla käynnillä keinoja ja konsteja mitä voin kokeilla ja käyttää. Ainakin toivon niin. 

-Mirva 

Wilma viestien sato – huono äiti(kö)

Kesän jälkeinen arki on palannut jo hyvää vauhtia ja syksy on saanut alkunsa, niinkuin myös koulun ja kodin välinen viestintä. Nimittäin Wilma viestintä. Viestejä tulee niin hyvässä kuin pahassakin mutta tarviiko kaikesta informoida kotiin? Vakavat viestit ja tiedotteet ymmärrän mutta myös niitä ei niin vakavia -viestejä tulee vähän turhankin usein.

Hyvä esimerkki näistä tarpeettomista viesteistä tuli keväällä. Se meni kutakuinkin näin: ”Poikasi reppu on unohtunut kotiin”. ”Reppu oli mukana kun kouluun lähti, oletteko etsinyt sitä pihasta ja luokasta?”. ”Kyllä, olemme tarkistaneet joka paikan.” No, minä lähden töistä etsimään kouluun reppua koska mukana se oli kun poika kouluun lähti. Repussa on puhelin, koulukirjat ja muut koulutarvikkeet, joten se on löydyttävä. Koululle päästyäni olin valmis ottamaan pojan luokasta mukaan etsimään reppua. Huvittavaa oli kuitenkin se kun menin luokkaan ja kysyin onko pojan reppu löytynyt, opettaja pudistaa päätään ja eräs oppilas katsoi minuun ja sanoi ”tässä lattiallahan se on ollut koko päivän”. Nappasin repun, vein sen pojalle ja toivotin hyvää loppupäivää. Kuinka hyvin sitä reppua oltiinkaan etsitty? Oliko tämä Wilman aiheinen viesti? 

Jos mietitään omaa ala- ja yläastetta, ei ollut kännyköitä eikä Wilmaa. Reissuvihko saatiin mihin muutaman kerran vuodessa tuli tiedote esimerkiksi luokkaretkestä. Jäin yhden kerran jälki-istuntoon kuudennella luokalla kun ajoin ilman kypärää pyörällä kouluajalla enkä ole varma tietääkö vanhempani sitä vieläkään (paitsi nyt :D). Tietysti vakavissa asioissa varmasti vanhempiin otettiin yhteyttä koulusta ja niin kuuluukin tehdä, tuntuu vaan että nykyaikana puututaan liikaa kaikkeen. Ei anneta lapsen itse ottaa vastuuta tekemisistään. Mielestäni jos esimerkiksi se reppu on kadoksissa eikä se löydy ennen koulun loppua niin sitten sitä jäädään etsimään koulun jälkeen ja tullaan kotiin kun se on löydetty. Olenko liian ankara? Ehkä, mutta muuten ei opi ottamaan vastuuta eikä opi huolehtimaan omista tavaroista. Itse olen kasvanut aivan tavallisessa, hyvässä perheessä. Olen saanut sieltä hyvät opit ja eväät elämään sekä vastuuntuntoa. Näitä samoja asioita haluan opettaa myös omille lapsilleni. Nämä perustaidot kun eivät ole mitään tähtitiedettä vaan tavallista elämää mitä haluan heidän oppivan. Joskus ne menee kantapään kautta ja joskus helpommin. 

Vanhemmuus on välillä todella vaikeaa, täytyy aina ajatella sitä mikä on hyväksi lapselle nyt ja tulevaisuudessa. Olenkin miettinyt paljon sitä kun ennen vanhaan oli suurperheitä joita on vielä tänäkin päivänä. On viisi, kuusi tai jopa seitsemän lasta joilla kaikilla on oma koulunkäynti, hoitoon viemiset ja harrastukset. Vanhemmilla on oma työ ja ura mihin täytyy arjen keskellä keskittyä ja joillakin äideillä ja iseillä on vielä omat harrastukset kaiken tämän päälle. Kuinka nämä perheet jaksavat? Tai kuinka he pystyvät keskittyä jokaisen lapsen koulunkäyntiin ja kasvuun niin että he saavat hyvät taidot ja opit heidän omaan elämään? Luulen että päivän aikataulutus on tärkeää isoissa perheissä. Silloin pysyy selvillä mitä milloinkin on ja missä pitää olla tai olla olematta 😀 Meillä on ”vain” kaksi lasta ja tuntuu että arki on aivan täynnä. Isomman koulunkäynti ja pienemmän päivähoito, pyykinpesua, ruoan laittoa, siivoamista, töitä ja kaupassa käyntiä joka päivä. Ja näihin kun lisätään sisarusten tappelut ja niiden selvittelyä niin johan siinä on päivä täynnä 😀 

Vanhempien ja koulun/päivähoidon välinen yhteistyö on minun mielestä todella tärkeää. Sieltä saa hyvää tukea myös vanhemmuuteen. On hyvä puuttua ja jutella ajoissa jos lapsi tarvitsee erityistä tukea jossain kouluaineessa tai päivähoidon toiminnassa, häntä kiusataan tai on jatkuvasti vaikka läksyt tekemättä. Nämä ovat niitä tärkeitä viestejä mitkä ovat aina tervetulleita, jotta saadaan koulunkäynti sujumaan. Pahin pelko itselläni mitä koulussa voi lapsille tapahtua on kiusaaminen. Olla kiusattu tai kiusaaja. Tämä on se tärkeä Wilma-viesti minkä haluan saada heti jos kiusaamista on havaittu. Siihen on puututtava heti, sillä se voi jättää pitkät, jopa ikuiset arvet lapselle. Ja sitähän me ei toivota kenellekkään 🙂

Toivotankin ihanaa syksyn jatkua ja hyvää kouluvuotta kaikille koululaisille, niin lapsille kuin aikuisillekkin <3

– Mirva