Hae
Mirva Emilia

Minä EN HALUA!

Pienet kädet puuskassa, jalkaa poljetaan ja huudetaan MINÄ EN HALUA! Kyllä, meille on saapunut uhmaikä! Välillä on hauska seurata mistä kaikesta pienestäkin asiasta pieni ihminen saa aikaan kiukkukohtauksen ja välillä en oikeastaan tiedä edes mistä kiukku on tullut. Ihmetellen vain katson kun uhmaikäinen tyttö huutaa lattialla. Päivähoidossa ei kuulemma kiukkua tule ollenkaa mutta oottakaapas vaan kun kotiin päästään. Tai ei edes välttämättä kotiinkaan asti, ihan päiväkodin parkkipaikkakin riittää. Yksi kerta Julia suuttu kun ei lähdetty hoitopäivän jälkeen ajelemaan 100 kilometriä Leo`s leikkimaahan leikkimään, toinen oli mansikoiden laittaminen kulhoon kun en tiennyt että hän olisi halunnut sen tehdä niin mitäs muutakaan kun lattialle heittäytyminen ja huuto. Taittelin myöskin kerran paperin väärin.. Näitä siis riittää niin paljon etten enää edes muista mistä kaikesta MINÄ EN HALUA -huuto on tullut 😀 Lisäksi koetellaan koko ajan asioita mitä ei saa tehdä ja monta kertaa täytyy kieltää. Tämäkin vaihe kuuluu lapsen kasvuun ja on onneksi ohimenevä mutta onko näiden kohtausten pakko tulla yleisillä paikoilla?! Esimerkiksi siellä kaupassa. Muutamasti meistä toinen on joutunut lähtemään huutava lapsi kainalossa autoon jo edeltä. Vaikka sen tiedostan että vaihe kuuluu ikään mutta silti väistämättä sitä tulee siinä vaiheessa ajatelleeksi kun kantaa huutavaa lasta pois kaupasta että mitä muut ajattelee, olenko huono äiti kun en antanut ostaa tikkaria kun ei ole herkuttelupäivä. Mutta sitten taas lapsi ei opi ollenkaan ettei sieltä kaupasta aina saa sitä mitä haluaa. Ja miksi sitä edes pitää miettiä mitä muut ajattelee? Uskaltaisin väittää, että lähes jokaisen perheen kauppareissulla on sattunut tämmöisiä kohtauksia. Mieluummin kestän sen muutaman kiukkukohtauksen ja ihmisten katseet kun sen, että ”lellin” lapseni pilalle ja joka kerta ostan kaiken mitä halutaan eikä opita kestämään vastoinkäymisiä. Koska pienelle ihmiselle se voi olla suurikin vastoinkäyminen kun ei sitä tikkaria kaupasta saa.

Uhmaiässä lapsi oppii näyttämään uusia tunteita (välillä vähän liiankin rajusti :D) ja ”EI” sanan käyttö on vain hyvä merkki siitä että lapsi itsenäistyy. Mieheni isoäiti on viisas vanha opettaja, kuka kerran sanoi mulle näin ”tyttö ei vielä tiedä mitä hän haluaa, rakas pieni etsii kovasti itseään ja se mitä voit hänelle antaa on tuki ja rakkaus tahtojen taistojen aikana.” Nämä sanat kiteyttää aika hyvin sen että lapsen on hyvä antaa ilmaista negatiivisiakin tunteita, näyttää pettymyksensä ja vihansa eikä niistä pidä rankaista. Vaikka välillä tekisi mieli repiä omat hiukset päästä mutta silti annetaan lapsen huutaa ja kun se on mennyt ohi niin jutellaan asiasta ja otetaan tiukkaan syliin ja haliin. Missään nimessä en halua että lapselle tulee huono olo siitä että kiukuttaa, koska ihan meistä jokaista kiukuttaa välillä ja paras ratkaisu siihen on oma tila ja oma aika. Kyllä se ohi menee jossain vaiheessa 🙂 

Tsemppiä kaikille uhmaikä aikaa eläville vanhemmille (ja lapsille)! Kyllä me tästä suosta vielä noustaan xD

-Mirva

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.