Hae
Mirva Emilia

Meidän viikko – leiriä, tivolia ja juhlia

Meidän viikko on sisältänyt paljon kaikenlaista. Viikko alkoikin jännittävissä merkeissä, kun Julia pääsi ensimmäistä kertaa leireilemään kolmeksi päiväksi niin, että vietiin aina aamuisin ja haettiin yöksi kimppakyydeillä kotiin. Mää en ite pienenä tykännyt käydä leireillä ollenkaan enkä muutenkaan ollut öitä juurikaan pois, mutta paljon kivaa puuhaa leiriohjaajat leireille aina keksivät. Julia oli tosi innokas alkujännityksen jälkeen ja odottaakin jo ensi vuoden leiriä 😊 Parasta siellä oli kuulemma ollut saunominen, uiminen ja kiskalla käyminen. Siellä oli lounaan ja päivällisen jälkeen kioski auki, mistä sai ostaa pientä herkkua.

 

Tähän viikkoon on mahtunut paljon muutakin kuin leireilyä. Torstaina oltiin Tuurissa ja lapset pääsi Miljoona Tivoliin ja shoppaileen uusia koulutarvikkeita ja kalastusvälineitä. Ilma sattui olemaan vähän kurja Tivolissa, mutta kaikkiin laitteisiin lapset pääsi mihin halusivat ja moneen kertaan. Eihän lapsia pikkusade haittaa! Tuurissa käynti on meidän lähes jokavuotinen ohjelma kesäisin ja Tivolikin on ollut sopivan kokoinen lapsille. Mitäön hurjapäitä kumpikaan ei ole niin muutamat laitteet on juuri sopiva määrä. Ja Tuurin Tivolihan on alle 13 -vuotiaille ilmainen 😊 Niksu osti itselleen uusia kalastusvälineitä ja kun päästiin kotiin niin heti niitä oli päästävä kokeileen. Ja se kannattikin! Melkein 80cm hauki odottaa nyt pakkasessa syöjää 🤩

Lauantaina juhlittiin mun ja mun parhaan ystävän yhteissynttäreitä. Oli ihana saada ystäviä ja läheisiä tanssimaan ja juhlimaan saman katon alle 😊 Loppuviikko menikin juhlia järjestäessä ja suunnitelessa. Mitäön erikoista ohjelmaa tällä kertaa ei ollut. Ruokaa, hyvää musiikkia ja ihmiset teki meidän illasta täydellisen ❤️

Reilu viikko koulun alkuun

Kesä on mennyt kokonaisuudessaan tosi nopeesti. Koulun alkuun on enään reilu viikko! Julia odottaa jo kovasti ekaluokan alkua, Niksulla ei niinkään olisi vielä kiire kouluun 😅 Loma on ollut kyllä täysin lomailua eikä paljoa olla huomisesta murehdittu. On ollut ihanaa nukkua aamuisin pitkään ja illat on saanu venyä. Mun omien töiden kannalta tää loma on ollut välillä hankalaa, koska oon tehnyt töitä normaalisti lasten lomalla. Toki saan tehdä töitä kotona ja työt kulkeutuu mihin vaan mukaan, mutta omalla tavallaan kiinni olen ollut töissä koko kesän.

Koulun alku on merkki myös syksyn alusta. Alkusyksy on ihanaa aikaa kun luonto vaihtaa värejä. Ihan kuin puut heräisivät uudelleen henkiin ennen talvea ja haluavat näyttäytyä meille uudella tavalla 🍂 Ennen syksyä tiedossa olisi kuitenkin vielä marjapuskien tyhjentämiset, mehun keittäminen ja vadelmien keräämistä pakkaseen. Mansikat on jo päässyt säilöön ja ehkä vielä pieni määrä kanttarelleja talveksi niin saa tehtyä kanttarellikeittoa. Paljon kanttarelleja, suolaa ja kermaa niin vitsit se on hyvää talvipakkasella! Luonto tarjoo meille niin paljon hyvää ja terveellistä ruokaa ettei sitä kannata ohittaa.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.