Hae
Mirva Emilia

Salisyylihappo ja teepuusaippua rauhoitti ihon näpyistä

Salisyylihappo -tehovoide ja teepuusaippua on olleet oikeat pelastukset mun kasvojen näppyihin. Kasvoilleni on tullut aina todella helposti näppyjä ja siihen toki vaikuttaa hormonien liikenne ja rasvainen ruoka. Olenkin huomannut, että jos syön illalla vaikka suklaat tai sipsiä niin seuraavana aamuna se on näkynyt kasvoissa. Muutamia viikkoja sitten puhuin instan puolella stooreissa kuinka mun  leukaperiin, kaulan alueelle ja poskiin oli tullut todella paljon epäpuhtauksia ja kasvot näyttikin siltä kuin olisin juuri saapunut pahimpaan teini-ikään. Mietinkin silloin paljon sitä, mitä olin syönyt mutta siitä en löytänyt mitään järkevää selitystä. En ollut juonut alkoholia, syönyt rasvaista ruokaa tai karkkia. Pyrin juomaan päivän aikana ainakin sen kaksi litraa vettä, joten siitäkään sen ei pitänyt olla kiinni mutta jostain syystä niitä vain tuli, ja paljon.

Sainkin paljon vinkkejä (kiitos niistä!) kuinka saisin kasvot rauhoittumaan. Yksi mulle uusi vinkki oli, että murskattua valkosipulin kynttä laimentaa vedellä ja tuputtaa näpylle. Se on myös tärkeää, ettei hoida ihoa liikaa. Perusjutut toimii eli hellävarainen kasvojen pesu, ei liian kuivattavia aineita ja sopivasti kosteutusta. Ja toki jokaisella meistä on omanlainen iho, joten sopivat aineet hyvään kasvojen hoitoon löytyvät kokeilemalla.

salisyylihappo -tehovoide ja teepuusaippua tasoittivat ihon

Olen käyttänyt pitkään jo Saarentaika -brändin teepuusaippuaa epäsäännöllisen säännöllisesti ja nyt kun iho lähti elämään ihan omanlaistaan elämää niin päätin, että pesen sillä aamuin illoin kasvot. Ja se on auttanut todella paljon! Teepuusaippuan lisäksi kosteutan saman brändin salisyylihappo -tehovoiteella kasvoni ja kaulan alueen. Tätä voidetta itse en ainakaan voisi käyttää säännöllisesti sillä voide on aika kuivakas. Mutta näin tehohoitona ja ”kuurina” se on toiminut tosi hyvin ja kun huomaan, että iho pysyy siistinä niin vaihdan kosteuttavampaan voiteeseen. Saarentaika on luonnonkosmetiikkaa ja siksi onkin ihanaa, että olen löytänyt juuri siitä brändistä luottotuotteita. Teepuusaippuaa muuten suositellaan myös nuorelle iholle, joka kärsii epäpuhtauksista.

Tehovoide sisältää ainesosia, jotka ehkäisevät tulehduksia, auttaa säilyttämään ihon puhtaana sekä rauhoittavat ihoa. Tämän lauseen takana voin seistä kyllä täysin! Plus se, että olen aamuin illoin  tehovoiteen lisäksi pessyt kasvoni teepuusaippualla. Näitäkin on kahta erilaista, palasaippuana sekä nestemäisenä. Itse olen käyttänyt molempia ja tykännyt kummastakin. Palasaippua odottaakin kaapissa sitä, että nestemäinen loppuu suihkulta. Meillä myös mies käyttää tätä saippuaa eli sopii hyvin miehelle sekä naiselle tämä teepuusaippua. Ollaan vielä niin onnekkaassa asemassa, että meidän ”mummun kauppa” täällä Mäntässä myy näitä Saarentaika tuotteita niin päästään läheltä hakemaan kaappiin täydennystä 🙂

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.