Hae
Mirva Emilia

Viikon tarot: Narri – vältä pelkoon perustuvia valintoja

Viikon tarotkortiksi nousi Narri, mikä pyytää luottamaan oma  sydämen ääneen elämänmuutosten aikana. Uudet elämäntilanteet pyytävät heittäytymään tuntemattomaan ja samalla vapauttamaan energiaa mikä haluaa tulla omasta kehosta ulos.

Narrin kortti pyytää löytämään ensin tasapainoa omille ajatuksille ja peloille ennen kuin hyppää tuntemattomaan. Osaamme rajoittaa ajatuksillamme itseämme ja varsinkin pelotella ja siksi tasapaino omille ajatuksille on tärkeää, ettei valinnat tule pelon kautta. Jos valinnat perustuvat pelkoon, emme pääse haluttuun lopputulokseen. Uuden ajanjakson alkaessa kannattaakin tuntea sitä tunnetta missä haluaa olla, kun on siinä elämäntilanteessa missä haluaisi olla. Näin sydän pääsee tuomaan oikeat ajatukset ja tunteet mieleen ja lähdemme tekemään sen kautta päätöksiä ja oikeita valintoja. Älä siis pidättele itseäsi pelon takia, sillä narrin kortissa energia on jo vapautunut peloista.  Viisaus, kasvu ja laaja tietoisuus ovat paljon vahvempia meissä kuin pelko ja siksi Narrin energia pyytää nauttimaan elämästä rohkeasti ja seikkailunhaluisesti.

Narri heittäytyy ja luopuu

Narrin kortista hehkuu ihana lapsenomaisuus ja sitä kautta myös pelottomuus ja rohkeus heittäytyä. Jotta pystymme heittäytymään elämälle täysin tulee meidän luopua rajoittavista ajatuksista, jotka hidastavat kasvua ja hyviä muutoksia. Lapsenomaisuudella en tarkoita kuitenkaan sitä, että pitäisi jättää velvollisuudet ja vastuut taakse vaan löytää tasapaino heittäytymiselle vastuuta ja velvollisuuksia unohtamatta. Pieni pilke silmäkulmassa ja pelottomuus ottaa uusia askeleita pitävät elämänenergian vapaana ja uteliaana. Hyppy tuntemattomaan kuilun reunalla voi olla elämän ja kasvun suurin ja tärkein hyppy kunhan valintaa ei tee pelon vallassa. Jos valinta perustuu pelkoon emme tee asioita 110% valmiudessa vaan pidättelemme itseämme hypyssä ja hypyn aikana.

Viime viikolla viikon tarotkortiksi nousi Taikuri, mikä elää hyvin rinnakkain Narrin kanssa. Taikuri luovuttaa energiallaan luovuutta omaan käyttöönsä ja tätä Narrin kortti pyytää edelleen tekemään. Elä rohkeasti ja viisaasti ottamalla pieniä riskejä, mitkä vievät omaa sinuutta eteenpäin ja tukee kasvuasi.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Teen myös ajanvarauksella 30 minuutin tarot-tulkintoja (40€) sekä kirjallisia tulkintoja sähköpostiin (60€). Voit varata oman aikasi numerosta 040 7270106. 

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.