Hae
Mirva Emilia

Arjen sankarit – vinkkejä arjen rauhoittamiseen

Talviloman viimeisen vuorokauden tunnit on lähtenyt jo hyvin käyntiin ja pian taas arjen kuviot palaa kuvioihin. Aikaiset aamuherätykset ja työntäyteiset päivät jatkuu.

Tuntuuko sustakin välillä, että arki lipuu ohi? Arki on niin kiireistä, ettei ehdi kissaa sanoa kun päivä meni jo. Ja taas koittaa ilta ja on aika mennä nukkumaan. Ja taas seuraavana päivänä sama homma. Päivät on niin kiireisiä, ettei ehdi päivän aikana hengähtää ja aamuisin on vaikea herätä kun jatkuva kiire painaa niin paljon. Moni meistä vetää arjen niin tiukalle aikataululle, että menettää tärkeän läsnäolon ystävien ja perheen kanssa. Työt on koko ajan mielessä ja mietitään miten vielä voisi saada enemmän irti työstä, jotta voisi menestyä kunnolla.

Tähän liittyy myös vahvasti paineet mitä saadaan ulkopuolelta esimerkiksi somen kautta. Mainostetaan itseämme tai yritystä suomen, tai jopa maailman parhaimmaksi ja tästä yritetään ottaa mallia. Mietitään miten musta voisi tulla suomen paras mun omalla alalla? Tai miten saisin yritykseni näkyviin koko maailmalle, jotta voin sanoa että olemme maailman johtavin yritys. Se, miten työ tehdäön on ensisijaista. Aina on hyvä asettaa tavotteita ja aina, todellakin AINA on oikein mennä kohti niitä omia tavotteita ja unelmia mutta niistä täytyy tehdä myös realistisia. Jos työpäivän jälkeen ajatukset on vain työssä ja sen kehittämisessä, toiset jää väistämättä ulkopuolelle eivätkä saa tarpeeksi sinun aikaasi. Tai et saa itse tarpeeksi levättyä ja aikaa harrastuksillesi.

LÄSNÄOLOSI ON KORVAAMATON

Nykyään some antaa paljon vaihtoehtoja työlle ja myös minun aika menee paljon puhelimen ääressä, mutta haluan silti antaa perheelle ja ystäville aikaa. Läsnäolo ja se, että oikeasti olet läsnä on korvaamatonta. Sitä ei saa rahalla. Omat lapset tarvitsevat vanhempien oikeaa läsnäoloa eikä sellaista että ollaan ”läsnä” ja vieressä mutta silti omat ajatukset pyörii ihan missä sattuu eikä oikeasti kuunnella sitä mitä toisella on asiaa. Lapset opettavat meitä tosi paljon. Lapset on rehellisiä ja suorasanaisia. Ne eivät häpeile sanojaan ja sanovat suoraan miltä heistä itsestä tuntuu. Ne näyttää tunteensa peittelemättä ja vaatii lohdutusta. Me aikuisetkin voitaisi olla avoimempia ja ottaa näistä asioista lapsista mallia. Lapset on ihanan rehellisiä, tunteellisia ja avoimia ❤️

Jokainen meistä tarvitsee läheisen lösnäoloa

Jos tuntuu siltä, että arki meinaa lipua ohitse eikä arkeen jää hetkeä, jolloin voisi antaa läheisille aitoa läsnäoloa niin silloin kannattaa miettiä mitä muutoksia voisi omaan arkeen tehdä. Auttaako sinun arkeen kalenteri, johon konkreettisesti merkitset omat menot ja jätät päivään tai viikkoon muutaman tunnin vapaata tilaa missä ei oikeasti ole yhtään mitään. Ei harrastuksia, ei töitä, ei puhelinta. Vaan aika, jolloin annat SINUN LÄSNÄOLON läheisillesi tai itsellesi. Jätät työasiat töihin, jätät puhelimen pöydälle, mielellään äänettömälle ja nautit siitä ajasta, minkä olet itsellesi tai läheisillesi antanut. Se, miten sen ajan käytät on sinun valinta mutta se on pääasia että se on sellaista aikaa, jolloin saat täyden rauhan itsesi kanssa tai täyden ajan läheistesi kanssa. Jokainen meistä tarvitsee hetken, jolloin saa olla täysin oman itsensä kanssa tai viettää ystävien kanssa aikaa.

Rauhoita illat

Mun neuvo, minkä haluan antaa teille jokaiselle on, että rauhoita omat iltasi. Jos sinulla on lapsia, niin laita he hyvissä ajoin nukkumaan. Näin lapset saavat hyvät yöunet ja sinä saat rauhallisen illan. Ilta, jolloin voit syödä iltapalan rauhassa, katsoa lempisarjasi ja mennä rauhallisin mielin nukkumaan. Hyvät yöunet on todella tärkeitä niin aikuisille kuin lapsille. Meillä lapset on laitettu aina klo 19-19.30 nukkumaan, nyt jo 10 vuoden ajan. Näin saadaan itselle illalla aikaa rentoutua ja lapsille hyvät yöunet. Ja tietysti myös itselle pitkät ja hyvät unet kun ilta ei mene myöhään lasten kanssa taistellessa nukkumaan menosta. Jos sinulla ei ole lapsia niin silti rauhoita iltasi. Rauhoita ne niin, että laitat puhelimen/tietokoneen viimeistään tuntia ennen nukkumaan menoa pois. Se vaikuttaa huomattavan paljon yöuniin kun jättää laitteet pois hyvissä ajoin. Rentoudu lempiohjelmasi, -kirjasi tai -lehtesi ääreen. Syö hyvä iltapala, hoida ihoasi ja nauti siitä hetkestä ja ajasta minkä olet itsellesi antanut. Kiireisen arkipäivän jälkeen me jokainen ollaan ansaittu pieni rentouttava aika iltaisin ❤️

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

3 kommenttia

  1. Syksylintu kirjoitti:

    Hei – Täällä toinen suolistosairas :). Sairaus itsessään ei ole mukava, mutta sairastuminen on myös tuonut paljon hyvää elämääni – ymmärrystä, arvomaailman uudelleen järjestelyä sekä kiitollisuutta asioista, jotka ennen olivat ehkä itsestäänselvyyksiä. Ja hyviä, uusi ystäviä kohtalotovereista :).

    Sairauteni on ärhäkkää laatua ja lääkitykset tapissa. Oman jaksamisen vuoksi kalenterini on lähes aina tyhjillään, menot ovat voinnin ja jaksamisen puitteissa aika extempore-juttuja.

    Mutta täytyy sanoa, että meillä on yksi aamuvirkku-iltavirkku lapsonen, joka selviää hyvinkin vähillä unilla. Ja koska lapsi on hyvävointinen, hyväntuulinen ja reipas, on neuvolassakin todettu, että kyseessä on vain vähäuninen lapsonen :). Tästä on apuakin monessa tilanteessa, mutta suoraan voin sanoa, että meillä on vielä leikit täydessä vauhdissa ja energiat lapsella tapissa klo 20 asti :D. Iltoja toki rauhoitellaan ajoissa, mutta meillä ei ole ikinä käynyt niin, että lapsi nukahtaisi ennen klo 20.30, yleensä vasta 21. Silläpä minä olenkin ollut huomattavasti väsyneempi suolisairas tultuani äidiksi, mutta päivääkään en vaihtaisi pois, koska onhan tuo rakkasu maailman parasta <3. Joten kiitollinen kannattaa olla, jos lapsilla on noin hyvät unenlahjat <3.

    • Mirva Emilia kirjoitti:

      Kiva kuulla myös näitä toisenlaisia lapsia 🙂 Meillä on tosiaan ollut aina hyviä nukkujia ja tästä ollaan kyllä enemmän kuin kiitollisia <3 Paljon tsemppiä sinulle sairauden kanssa, ollaan toistemme tukena 🙂 <3

  2. Syksylintu kirjoitti:

    Ja minusta on hienoa, että kerroit täällä blogissasi suolistosairaudestasi! Kiitos siitä – Uskon, että mitä tutummaksi nämä sairaudet ihmisten keskuudessa tulevat, sitä helpompi meidän sairaiden on saada osaksemme ymmärrystä, tukea jne.

    Ollaan toistemme tukena <3 – Vertaistuki on ihan parasta. Varsinkin huonompina päivinä on ihana tietää, että on ihmisiä, jotka tasan tarkkaan tietävät, millaisia olotiloja – niin henkisiä ja fyysisiä – näiden sairauksien kanssa välillä käy läpi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.