Hae
Mirva Emilia

Tarot-torstai ja kiinalainen horoskooppi – selvitä mikä sinä olet

Kiinalainen horoskooppi muuttui ja sen mukaan Tiikerin vuosi on väistynyt ja Jäniksen vuosi on alkanut 22.1.2023. Tiikerin vuosi on voinut olla monelle taistelutanner, johan tiikeri eläimenä ja energiana ilmentää äkkipikaisuutta, voimakasta tahtoa ja saalistamista. Onneksi tuo vuosi todella on ohi ja voimme jatkaa keveämmin askelin, vai voisiko sanoa kevein loikkauksin eteenpäin. Jäniksen vuosi voisikin tietää kunnianhimoa, vaurautta ja luovuutta, kunhan osaa käyttää omia taitoja ja kykyjä oikein. Ja itseasiassa minä olen kiinalaisessa horoskoopissa jänis, joten kevein, mutta samalla kunnianhimoisesta ja intohimoisesti kohti tätä(kin) uutta vuotta 😊 Seuraava Jäniksen vuosi tuleekin vasta 12 vuoden päästä, joten tästä vuodesta on otettava kaikki irti! Ties mitä se tuo eteen 😊 Jos et tiedä mikä olet kiinalaisessa horoskoopissa niin pääset kurkkaamaan sen tästä kiinalainen horoskooppi -sivuilta.

Nyt kun ollaan selvitetty kiinalaisesta horoskoopista niin voidaan jatkaa tarot-torstailla. Tänään käytän tuttuja Rider Waite -kortteja, joista näet kuvan alta. Valkkaa näistä kolmesta tarotista sinua puhuttelevin kortti ja lue alta mitä korttisi sinulle tähän hetkeen viestittää ❤️

Vasen kortti on numero 1

Keskellä oleva kortti on numero 2

Oikealla oleva kortti on numero 3

1. Kohtalonpyörä

Kun kohtalo päättää kuljettaa niin uskalla nousta kyytiin rohkeasti. Luota, että kohtalo vie sinua juuri oikeaan paikkaan vaikka matka välillä töyssyinen olisikin. Jotta opimme ja viisastumme matkaan kuuluu töyssyt ja se, miten nämä töyssyt otamme vastaan on itsestämme kiinni. Jos niihin jää kiinni niin kohtalonpyörä hidastuu eikä asiat etene. Ole läsnä tilanteessa kuin tilanteessa itsellesi ja pohdi, mihin mikäkin asia on sinua johdattamassa ja kuinka pitkään siihen kannattaa jäädä kiinni. Älä ainakaan jää kiinni mutkiin vaan laita mutkat suoriksi ja jatka viisaampana eteenpäin.

2. Miekkojen lähetti

Tiedosta omat voimasi ja se, mihin energiaasi käytät. Ympäriltä voidaan tarjota nyt kaikenlaista mutta älä laita itseäsi menemään yli energioidesi. Kaikkeen ei tarvitse suostua. Kun käännät katseesi sinua palveleviin asioihin ja kiinnität energiasi niihin asioihin joilla haluat itsesi ympäröivän niin johan alkaa tapahtumaan. Hyväksy myös asiat, joita et ehkä osaa tai ymmärrä. Aina on joku kuka tässä tilanteessa voi auttaa, älä siis kaihda pyytää apua vaan vapauta itsesi tästä jumista ja suuntaa taitosi niihin asioihin, jotka osaat ja haluat tehdä ja pyri ulkoistamaan muut asiat.

3. Oikeudenmukaisuus

Älä tuomitse muita ennenkuin olet antanut heille tilaisuuden selittää ja kertoa omia mielipiteitä. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta pyri tunnistamaan myös ne asiat mitkä eivät ole oikein ja tee sen mukaan johtopäätökset. Viestinä nousee myös vahvasti omien rajojen ylläpitäminen. Älä anna muiden rajoittaa sinua, sillä todellisuudessa sinä tiedät mikä on sinulle parasta. Kuuntele sydäntäsi ja laita keveät rajat, joita sinä kunnioitat sekä toisten tulisi kunnioittaa.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) numerosta 040 7270106. 

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *