Hae
Mirva Emilia

Hämeenlinnan uusi kesäteatteri löi ällikällä – kesäinen retki Hämeenlinnassa

*Liput saatu

Hämeenlinnan uusi kesäteatteri oli oikea loppuhuipennus mun ja äidin Hämeenlinnan retkellä. Äiti täytti kesäkuussa vuosia ja päätin, että vien hänet synttärireissulle katsomaam teatteri esitystä. PR -toimisto Domakers järjesti kesäisen reissun Mikko Kivisen käsikirjoittamaan Mitä kuuluu Marja-Leena? ensiesitykseen ja se oli kyllä ihan huippu näytös. Hämeenlinnan uusi kesäteatteri oli meille molemmille ihan uusi tuttavuus ja sinne kannatti kyllä ajella pidemmältäkin matkalta. Tykkään muutenkin käydä tosi paljon kesäteattereissa ja kiertää väöillä muissakin kuin näissä lähinäytöksissä. Kesäteattereissa on aina aivan ihana tunnelma ja näyttelijät heittäytyvät näytöksessä täysin. Niinkuin tässäkin Mitä kuulu Marja-Leena? esityksessä. Tänä kesänä on tiedossa vielä ainakin yksi kesäteatteri, jonka käsikirjoituksessa on ollut mukana lasten isomummu ❤️

Ensi-illassa alkuun meille kutsuvieraille oli tarjolla kuohuvaa, pientä suolaista ja samalla päästiin häpöttelemään muille vieraille. Kesäteatterin alueella on viiniterassi, pieni karkkikioski, makkarakioski ja kahvila. Kaikille on siis kaikkea väliajalla tarjolla 😊 Toivotaan, että jokaiseen esitykseen on yhtä aurinkoinen ja lämmin ilma mitä meillä oli. Katettu katsomo olikin hyvä aurinkoisella ilmalla ja tietysti myös sateen sattuessa kohdalle.

Mitä kuuluu Marja-Leena? on musiikkikomedia Leevi and the Leavingsin hiteillä, jossa tarinan päähenkilö tajuaa, että on koko elämänsä kaivannut nuoruuden rakastettuaan. Niinpä hän päättää löytää Marja-Leenan ja matkallahan tapahtuukin kaikenmoisia kommelluksia ja seikkailuja pitkin Suomen. Laulut ja esityksen juoni oli käsikirjoitettu ihan super hyvin yhteen ja jokainen laulu olikin osattu laittaa juuri oikeaan kohtaan. Ja kyllähän siinä itseäkin alkoi ihan laulattamaan 😀

Ticketmasterin kautta voi ostaa lippuja ennakkoon. Ja sitä suosittelenkin vahvasti, sillä uskon, että tämä näytös tulee vetämään todella paljon porukkaa paikalle, ja liput hupenevat varmasti pikapuoliin. Tämä oli niin hyvä näytös! Naurua riitti ja hyvää tunnelmaa 😊 Lippukauppaan pääset tästä.

Ennen kesäteatteria käytiin Tarotpuodissa mikä on oikea elämysten kauppa. Siellä on kristalleja, kiviä, tarotkortteja, koruja, sisustuselementtejä ja siis aivan kaikkea. Tämä oli nyt kolmas kerta kun käyn siellä ja aina lähden yhtä hämmästyneenä pois.

Tällä kertaa sieltä tarttui mukaan tuulikello, mitä voin kilautella meditaatioilloissa, valkosalvia suitsukkeita millä puhdistan kodin energioita niin meiklä kuin asiakkailla, ihanan vanhanajan vuorikristallisormuksen sekä teetä ja hunajaa. Niin ja siellä oli kiviautomaatti mistä sai poletilla noin 20 pientä energiakiveä. Sen vielä pyöräytin kassalla 😊  En voi muuta sanoa siitä paikasta kuin, että se on itse koettava ja nähtävä. Ovesta kun astuu sisään niin sitä jää vaan hämmästeleen tämän puodin paikkoja.

Tässä kuvassa on vain pieni osa koko kauppaa. Puodissa käynti oli kiva yhdistää tähän meidän retkeen ja äitikin tuntui tykkäävän hänen synttärireissusta 🥰 Musta tällaiset elämysmatkat on parhaimpia synttärimuistamisia varsinkin heille, keillä on jo kaikkea tarvittavaa 😊

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Koti-ikävä Helsingissä, kotona ikävä Helsinkiä

Olin viettämässä viikonloppua Helsingissä ja kyllähän se koti-ikävä sieltä alkoi normaaliin tapaansa hiipimään toisen yön jälkeen. Oon aikamoinen kotihiiri, rakastan ylikaiken olla kotona ja nautin suunnattomasti olla siellä. En tarvitse täyttä kalenteria vaan riittää, että saan nähdä välillä kavereita, käydä yksin kaupassa (😅) ja tehdä lasten koulupäivien ajan kotona rauhassa töitä. Lapsilla onkin vielä viimeiset rutistukset koulussa ja eskarissa ennen kesäloman alkua. Tuntuu, että tää kevät on menny ihan super nopeeta. Kolmisen viikkoa enään koulua, Julialla alkaa muutama päivä ennemmin kesäloma kuin Niksulla ja siitä Niksu on kyllä muistanut ilmoittaa kuinka epäreilua se on 😀

Kuvan nappasin Spalt PR -toimiston ikkunasta sateen jälkeen. Kävin muutamassa PR -toimistossa viikonlopun aluksi ja tuun myöhemmin kertomaan mitä sieltä tarttui mukaan 😊

Viikonlopun vietin tosiaan kokonaisuudessaan Helsingissä ja parasta oli päästä ihmisten keskelle. Meillä kun ei kovin paljoa kylillä ole ihmisiä, aika rauhassa siellä ajella saa niin ihmismäärää kaipaan todella paljon kun meen kaupunkiin. Ja sitä, että voi kävellä pitkin Helsingin keskustan katuja ja katsella kauppojen ja ravintoloiden ikkunoista sisälle 😊 En koskaan haluakaan esimerkiksi lounaalla tai kahvilassa mennä istumaan mihinkään pimeään nurkkaan vaan ikkunapöytään, mistä näkee niin ulos kuin sisällekin. Ensimmäinen pysähdyspaikka yleensä kun on joku ravintola tai kahvila kun perille pääsee 😊 Mää ite tykkään käydä Espan kahviloissa, niissä on jotenkin ihana tunnelma ja ikkunat aukee puistolle. Usein käyn syömässä myös Teatterissa ja mahdollisuuksien mukaan tietysti sielläkin ulos. Tällä kertaa valittiin lauantaina ruokapaikaksi Lie Mi missä on ihan älyttömän hyvää ruokaa!

Tänä viikonloppuna käytiin kerran ulkona syömässä, muuten grillailtiin ystävän luona ja käytiin Roihuvuoren kirsikkapuistossa eväsbrunssilla. Sattu vaan tosi kurja ilma sunnuntaille, välillä ripsotti vettä, välillä tuuli ihan hirveesti ja hetken kun aurinko lämmitti niin sain nopeesti otettua kuvan kukkivasta kirsikkapuusta. Ajatuksenahan oli, että oltais saatu otettua oikein kunnolla siellä kuvia mutta oli tosiaan niin kylmä, että kuvassa ei olisi näkynyt kuin kirsikankukan värinen nenänpää 😀

Mulla on Helsingissä aina tosi ristiriitaiset fiilikset. Haluaisin asua siellä joskus jollain tapaa, en välttämättä kokonaan. Sillai, että olisi asunto missä voisi olla pidempiä aikoja kerralla. Kevät-kesäaika on aina sellaista aikaa kun ikävöin Helsinkiä tosi paljon. Sitten taas syksyisin ja talvisin on ihana käpertyä kotona vilttiin ja tehdä lumihommia lasten kanssa. Vaikkakin viime talvenakin lunta tuli niin paljon, että tosi asiassa aloin jo loppumetreillä miettimään että eikö tää lopu koskaan 😀 Mutta jotenkin vaan kevät- ja kesäaika on mulle sellaista kaupunki aikaa ja tähän suuntaan pyrin menemään jollain tapaa. Lapset haluan kuitenkin kasvattaa meidän minikaupungissa 😊

Tosiaan noi ristiriitaiset fiilikset on hassut, koska silloin kun olen kotona niin ikävöin Helsinkiä kovasti ja silloin kun olen Helsingissä niin viimeistään kahden yön jälkeen alan ikävöimään kotiin, omaa sänkyä 😅 Ehkä sitten ajatukset on erilaiset kun asiat menee niin ihanasti, että voin kutsua itseäni välillä kaupunkilaiseksi unohtamatta kuitenkaan maalaisuutta 😊

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia