Hae
Mirva Emilia

Anteeksianto vapauttaa sinut taakasta ja tuskasta

Anteeksianto itselle tai toiselle voi olla todella vaikeaa, varsinkin jos pettymyksiä itseä kohtaan, toista tai toisia asioita kohtaan on tullut useampia. Anteeksiantamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että hyväksyisit sinua kohtaan tehdyt vääryydet. Näitä sinun ei tarvitse enään kokea. Anteeksianto kuitenkin vapauttaa sinut näiden vääryyksien tuomilta tuskilta ja taakoista.

Anteeksianto on todella vaikeaa ja se voi kestää, että siihen pystyy. Minäkin tiedän sen. Mutta se taakka, mikä sisimmässä on eikä rauhan tunne pääse valtamaan omaa sisintä on todella raastavaa ja energiaa vievää. Kun tämä huono energia saa vallan ei pysty ajattelemaan selkeästi asioita mitä omalta elämältä haluaa vaan keskittyy suurimman osan ajasta huonoon. Itse olen antanut anteeksi asioita mitä minua kohtaan on tehty, mutta se mitä olen oppinut niiden kautta on arvostus itseäni kohtaan. Enään en anna itseäni kohdella väärin ja loukkaavasti ja tämä tuntuu erittäin hyvältä ja vapauttavalta.

Anteeksianto vapauttaa

Asioiden käsittely omassa mielessä ja kehossa vie oman aikansa ja sille onkin hyvä antaa aikaa. Älä lähde suunapäänä hyväksymään kaikkea, sillä pian huomaat, että samat vääryydet toistuvat sinua kohtaan. Kunnioita ja arvosta itseäsi samalla kun annat anteeksi. Anteeksiantamisen jälkeen, mikä voi olla todella raskaskin matka tuo sinulle kuitenkin valtavasti helpotusta ja rakkautta itseä kohtaan. Kun saat tämän kaiken negatiivisen taakan harteiltasi pois olet vapaa ottamaan vastaan rakkautta. Oikeaa rakkautta mihin voit luottaa täydellä sydämellä.

Tiedosta se, että vihalla ja katkeruudella et saavuta mitään. Luot sillä vain ja ainoastaan negatiivista energiaa ympärillesi, jolloin pahimmassa tapauksessa huomaat ettei ympärilläsi ole juuri ketään. Viha ja katkeruus näkyy meistä ulospäin. Ole valmis tekemään suuri työ itsesi kanssa ja antamaan anteeksi. Tämän jälkeen olet valmis vastaanottamaan puhdasta rakkautta ja ympärilläsi oleva energia muuttuu valoisammaksi. En sano, että tämä olisi helppo tie mutta se mikä valo tien päässä näkyy on voimakas ja rakkaudellinen itseäsi kohtaan. Tämän valon avulla alat arvostamaan ja kunnioittamaan itseäsi ja näin vedät puoleesi myös heitä, ketkä osaavat sinua arvostaa ja rakastaa ❤️

Anna auringon puhdistaa itsesi ja valaista ajatuksiasi parempaan suuntaan. Ole itsesi valo ja rakkaus ❤️

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia 

Yksi kommentti

  1. Outi Karita kirjoitti:

    Tärkeä asia ❤️
    Nähnyt ihmisissä niin paljon katkeruutta, mitä en itse halua kantaa mukanani ja ilman anteeksi antoa sitä mukanaan kantaa…

    Outi Karita
    https://outikarita.vaikuttajamedia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.