Hae
Mirva Emilia

Tarot-tulkinta on myös toisen kuuntelemista

Tarot-tulkinta ei ole pelkästään toisen auttamista korttien avulla vaan se on myös syvää arvostamista toista kuuntelemisen taidolla. Kuuntelemalla osoitan arvostavani toista ja siitä syntyy molemminpuoleinen yhteys. Tarot-tulkinnan aikana kuuntelen asiakasta ja annan hänen kertoa omista tunteista ja samalla nostan hänelle kortteja ja kerron niiden viesteistä. Näin saan asiakkaaseen paremman yhteyden ja myös kortit antavat selkeämpiä viestejä. Jotkut taas eivät halua paljoa puhua omista asioista ja tunteista vaan odottavat korttien viestejä ja tämäkin on täysin ok ja sitä täytyy arvostaa. Tulkinnan aikana hyvä ihmistuntemus, toisen ajatuksien ja halujen arvostaminen on erittäin tärkeää. Kun nämä ottaa huomioon asiakas tuntee tulevansa kuulluksi ja hän tietää, että häntä arvostetaan ja halutaan auttaa.

tarot-tulkinta auttaa vahvistamaan omaa intuitiota

Tarot-tulkinnan avulla asiakas saa vahvistuksia omille ajatuksille ja tunteille ja näin he osaavat lähteä kulkemaan oikeaa polkua. Joskus itsekin yllätyn kuinka kortit kertovat juuri ne asiat mitä asiakas on itse miettinyt kertomatta niitä ensin minulle. Nämä hetket antavat myös minulle vahvistusta siitä, että teen juuri oikeaa työtä ja että oikeasti pystyn näiden korttien avulla auttamaan toisia eri elämäntilanteissa. Tulkintoja ei voi koskaan lähteä tekemään hällä väliä -asenteella vaan jokakerta siihen täytyy keskittyä ja olla läsnä asiakkaalle. Mulle on tosi tärkeää, että saan tulkinnan ajan olla hiljaisessa ja rauhallisessa huoneessa ja tiedän, ettei kukaan tule sinne häiritsemään. Näin pystyn keskittymään täysin asiakkaaseen ja antamaan hänelle parhaan mahdollisen tulkinnan ja avun mitä hän on tullut etsimään.

mitä tarot-tulkinnassa voidaan katsoa?

Tarot-tulkinnan avulla päästään todella syvälle asiakkaan tuntemuksiin ja ajatuksiin. Rakastan kuunnella asiakkaiden tarinoita (täydellä vaitiolovelvollisuudella tietenkin) ja tunteita mitä näihin tarinoihin kuuluu. Jos asiakkaalla ei ole tiettyä elämäntilannetta mihin hän haluaa katsoa kortit, niin aloitan tulkinnan yleisillä korteilla. Nostan kaksi yleistä korttia ja alan niiden avulla avaamaan asiakkaan tilannetta ja tunteita. Näiden yleisien korttien avulla päästäänkin yleensä aina johonkin tiettyyn aiheeseen, kuten rakkaus tai talous ja lähdetään etenemään pikkuhiljaa siihen aiheeseen. Tässä on todella tärkeää se asiakkaan kuunteleminen, jotta meidän välille syntyy luottamus ja avoimuus.

Joskus taas asiakkaalla on selvä aihe mihin hän haluaa vastausta ja vahvistusta. Yleisimmät aiheet ovat rakkaus, parisuhde, työ, talous ja terveys. Tarot-kortit antavat aina rakkaudellisia viestejä ja jos nousee esimerkiksi epäonnistumisen kortti niin se ei tarkoita, että tullaan epäonnistumaan jossain vaan se on pelko epäonnistumisesta. Silloin onkin hyvä miettiä, että miksi ja mistä se pelko tulee ja antaako sen pelon häiritä omia onnistumisia <3

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.