Hae
Mirva Emilia

Vehnätön ja gluteenittomat tuotteet – käytetyimmät 5 tuotetta

Nelisen vuotta sitten kun ruokavalioni muuttui täysin ja gluteenittomuus tuli ehdottomaksi niin gluteenittomat tuotteet oli mulle todella vaikea asia. En ollut ennen kiinnittänyt niihin juurikaan huomiota ja kaikki siihen liittyvä tuntui todella haastavalta. Ruokavalion muutokseen vaikutti sairastumiseni suolistosairauteen ja kaiken sen sairastamisen ja itkun keskellä yritin selvittää mitä voin ja uskallan enään syödä ettei suolisto tulehdu ja vatsa tulisi kipeäksi. Kaikki tuntui silloin haastavalta ja koska mieli oli todella maassa niin tuntui etten voinut syödä enään mitään. Silloin ruokanani olikin riisi, kana ja salaatti millä elin muutaman kuukauden.

Tämä toivottomuuden tunne tuli siitä, että gluteenittomat tuotteet olivat niin outo maailma mulle silloin. Hain paljon tietoa ja kokeilin monia erilaisia tuotteita ja edelleenkin olen välillä vielä hukassa niiden kanssa mutta olen kuitenkin onnistunut löytämään mun lemppari tuotteet ja näitä käytän meidän koko perheen ruoanlaitossa.

En juuri koskaan tee perheelle eri ruokaa vaan teen meille kaikille samaa ja kotona syödäänkin gluteenitonta ruokaa. Toki leivät on sitten erikseen. Tekemällä ja tutkimalla oppii ja toivon, että jos siellä ruudun toisella puolella on joku, joka tuntee samaa ahdistusta aloittaessa gluteenittoman ruokavalion, että näistä muutamasta tuotevinkistä olisi sulle apua ja hyötyä 🥰

gluteenittomat tuotteet kokeiluun

Kuten sanoin, olen kokeilemalla kokeillut mitkä tuotteet mulle sopivat ja mitkä eivät. Suolistosairuden kannaltahan ei koskaan tiedä ”millä päällä” vatsa on minäkin päivänä. Siksi syönkin aikalailla niitä ruokia mistä tiedän, ettei vatsa kipeydy.

Ensimmäinen tuote, mikä on ollut ihan paras leivontaan ja olenkin käyttänyt sitä pizzapohjassa ja pannarissa on Myllärin gluteeniton kaurajauho. Jauhon rakenteen vuoksi sitä on helppo käsitellä, koska se on hieman rakeinen eikä niin ”hentoinen” kuin esimerkiksi gluteenittomat jauhoseokset. Itse en käytä gluteenitonta jauhoseosta muuta kuin kakkupohjan tekemiseen eli todella harvoin, muuten kaurajauhoa. Toinen hyvä gluteeniton kaurajaho on Lidlin kaurajauho 🙂

Toinen mun lemppari on Viljatuotteen gluteeniton lettujauhoseos! Super helppo käyttää, eikä jää pannuun kiinni. Valmistuessa näistä letuista jäi ehkä hieman vaaleampia kuin ”normaaleista” letuista. Kesällä kun paistoin kasan lettuja mökillä meille ja siskon perheelle niin sieltäkin tuli kommenttia, että gluteenittomat letut oli parempia kuin normaalit. Eli tätä Viljatuotteen lettujauhoa suosittelen ehdottomasti kun pidät itsellesi, ystävillesi ja/tai lapsille lettukestit 🙂

Kolmas tuote mitä käytän viikottain on Rainbow gluteeniton spaghetti. Meillä lapset rakastaa spaghettia ja sitä meillä pitääkin olla aina kaapissa. Olen kokeillut monia erilaisia gluteenittomia spaghetteja mutta tämä Rainbow on ollut paras. Tämä täytyy muistaa keittää runsaassa vedessä, muuten spaghetit liimautuvat toisiinsa kiinni 🙂

Neljäs tuote on Fazerin Mansikkainen kaakaogranola. Tätä lisään alpron soijajogurttiin ja tätä syödään myös koko perhe. Tämä ylittää myslin ihan kokonaan, tai näin ainakin ajattelen kun täysi myslipaketti lojuu kaapissa eikä sitä kukaan käytä 😄 Granolan pakkauksessa lukee, että ei sisällä vehnää mutta ei ole gluteeniton -merkintää. Granola on valmistettu myllyssä, jossa käsitellään vehnään. Näin lukee pakkauksen kyljessä 🙂

Viides ja aivan super hyvä on Pirkan gluteeniton kaurasydän. Tää on ihan taivaallista! Tätä leipää löytyy pakasteesta. Tästä ei ole edes muuta kirjoitettavaa muuta kuin, että jos et ole vielä kokeillut niin nyt kipin kapin kauppaan ostoksille! Ja suosittelen ostamaan heti muutaman paketin kerralla 😉

Toivottavasti näistä tipseistä oli sulle apua ja hyötyä❣️

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulktisija Mirva Emilia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *