Sairaus avasi elämäni
0
IBD, haavainen paksusuoli oli täysi yllätys enkä osannut odottaa tai ajatella yhtään, että jokin sairaus kulkisi mukanani koko loppuelämäni. Empaattikona ja todella herkkänä ihmisenä olen aina imenyt itseeni muiden surut ja huolet, kannatellut niitä ja yrittänyt olla mieliksi. Eipä ihmekään, että kroppa sanoi itsensä irti. Onneksi vain hetkellisesti, sillä tämä oli aikamoinen herätys siihen mitä otan kannettavaksi ja kuinka paljon jatkossa tulen miellyttämään toisia kuulematta ensin itseäni ja intuitiotani. Hyvin usein olen toiminut vastoin intuitiotani. Intuitioni on suorastaan huutanut, että ”EI, älä tee sitä, älä lähde sinne.” Tämmöisinä hetkinä oloni on ollutkin, että haluan olla työpäivän loputtua kotona rauhassa ja nauttia siitä mutta siltikään en tehnyt niin kuin vaistoni sanoi vaan täysin päinvastoin. Nämä asiat ja kokemukset on toki opettanut ja tuonut viisautta tähän hetkeen mistä olen todellani onnellinen, mutta kyllä välillä olisin voinut olla hieman itsekkäämpi ja kuunnella intuitiotani.
Kun ajattelen nuoruuttani, 16 vuotiasta Mirvaa tein niin kuin minun odotettiin tekevän ja miellytin kavereita, koska en halunnut tuottaa heille pettymyksiä. Ja mitä siitä seurasi. Veritulppa vasempaan pohkeeseen. Ja kyllä, siihen vaikutti myös elämäntavat, sillä silloin poltin tupakkaa ja käytin ehkäisypillereitä. Kaikilla näillä on ollut oma osansa sairauteen ja tupakka ja ehkäisy jäikin siihen hetkeen. Henkinen rasitus vielä tämän päälle, minkä itselleni loin. Näyttämisen halu mikä tupakkaan kohdistui poistui välittömästi ja oma voima löytyi niin sen lopettamiseen kuin myös oman itseni ajattelemiseen.
Empaattikona liian usein mietin mikä on toisille hyväksi, mutta suolistosairaus vihdoin avasi täysin silmäni. Ja tässä hetkessä voinkin sanoa, että sairaus avasi elämäni. Sairastumisen jälkeen aloin selvittämään mikä on minulle hyväksi ja se todella tuntui hyvältä ja vapauttavalta. Vaikka toki alkuun mietin, että mitähän muut tästä ajattelevat mutta se ajatus meni ja menee edelleen todella nopeasti ohi kun muistan mitä tämä ajattelumalli minussa on saanut aikaan.
Muiden energioiden ja surujen hautomista voi pitää jopa taakkana. Ja tämä on täysin eri asia kuin toisen kuunteleminen ja läsnäolo toiselle. Läsnäolon merkitys on valtava ja se antaa voimaa kaikille osapuolille, mutta on hyvä rajata se siihen, että jokaisella meistä on oma polkumme kuljettavana emmekä voi toisen polkua kävellä toisen puolesta. On osattava suojella itseään ja asettaa itselleen rajat, kuinka paljon toisen suruja ja huolia pohtii mielessään ja kuluttaa itseään asioilla, joihin ei voi vaikuttaa.
Suolistosairauden aikana olin töissä lastenhoitajana ja kannoin tosi paljon huolta perheistä ja heidän hyvinvoinnista. Jos jokin suru tai hätä tuli heille halusin olla ensimmäisenä auttamassa ja mietin työpäivien jälkeen miten voisin perheitä ja lapsia auttaa. Kannoin suurta huolen taakkaa siitä, miten perheet jaksavat. Ja oman jaksamisen kuunteleminen jäi tyystin. Eipä ihme, että kroppa halusi päästää tästä taakasta itsensä ulos. Vielä tänäkin päivänä saatan pysähtyä siihen ajatukseen, että voinko tehdä näin. Onko tämä kaikille ok. Miksi? Miksi tämä ajatus nousee päähäni? Varmasti osaksi siksi, että elin tässä ajatusmaailmassa todella monta vuotta, mutta myös siksi, että haluan auttaa toisia niin paljon kuin vain mahdollista. Onneksi kuitenkin tässä kohtaa elämässäni osaan katsoa missä kohtaa menee yli ja asetan rajat näihin.
Herkkyys ja empaattisuus on kaunista ja se on todellinen voimavara silloin, kun näitä osaa käyttää oikein. Ei niin, että kulutat itsesi loppuun vaan niin, että se ruokkii ja voimaannuttaa itseä ja muita.
-Mirva
Instagram @mirva_emilia
Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen
TikTok Mirva Emilia