Hae
Mirva Emilia

Gluteeniton pizzapohja – maukas ja rapea (pellillinen)

Gluteeniton pizzapohja on ollut mun mielestä aina tosi vaikea tehdä ja onnistua siinä, mutta nyt löysin omalla soveltamisella hyvän ja rapean pizzapohjan. Ennen pizzapohja on aina jäänyt joko raa`aksi tai sitten en ole meinannut millään saada levitettyä taikinaa pellille. Oon kokeillut monilla eri ohjeilla ja välillä oon jo menettänyt toivonkin hyvän pohjan suhteen. Nyt kuitenkin löysin omalla soveltamisella hyvän ohjeen ja sain siitä todella rapean. Kerron rapeuden salaisuuden ohjeen yhteydessä 😉

gluteeniton pizzapohja

4 dl vettää

3 rkl öljyä (oliiviöljyä käytän itse)

1 tl suolaa

Puoli pussia kuivahiivaa

6-7 dl kaurajauhoja

1. Lämmitä vesi noin 42 asteiseksi.

2. Sekoita veden sekaan öljy ja suola.

3. Sekoita osaan kaurajauhoihin kuivahiiva ja sekoita veteen.

4. Sekoita loput jauhot pikkuhiljaa taikinaan. Seuraa taikinan valmistumista ja jätä taikina suht löysäksi.

5. Kaada taikina pellille ja levitä lusikalla.

6. Paista pelkkää pohjaa 225 asteessa, uunin keskitasolla 10-15 minuuttia. Näin pohjasta tulee rapea eikä jää raa´aksi. 

7. Täytä pohja mieluisilla täytteilläsi ja paista vielä 20-30 minuutta niin, että pizza saa kauniin kullanruskean pinnan. 

Pizza saa lisämaustetta basilikasta.

Lisäsin mun instagramin kohokohtiin uuden palluran, gluteeniton. Sieltä löydätte myöskin nopeesti mm. tämän pizzapohjan ohjeen, gluteenittoman pannarin ohjeen mikä on muuten ihan paras (!) ja gluteenittomien kaurakeksien ohjeen 🙂

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

6 kommenttia

  1. Diiskuneiti kirjoitti:

    Täytyykin testata kaurajauhoilla 😍 Oon tehnyt semperin vaaleaan jauhoseokseen 🍕

    • Mirva Emilia kirjoitti:

      Kannattaa! Kaurajauho antaa tosi hyvän maun pohjaan 👌🍕

  2. Kati kirjoitti:

    Taas siirsin sun ohjeen reseptivihkoon! Hyvä Kikka! Carey on! 😄😄

  3. Kati kirjoitti:

    Piti sanoa, että Hyvä Likka! ja carry on ….puhelin teki tepposet 😎😂😄😄😄

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *