Hae
Mirva Emilia

Väsymys voi johtaa masennukseen – on rohkeutta myöntää oma väsymys

Väsymys voi johtaa pitkällä tähtäimellä jopa masennukseen. Tällä hetkellä mua henkilökohtaisesti huolettaa lapsiperheet ja heidän jaksaminen. Vanhemmat ovat todella kovilla etätöiden, etäkoulun ja pienten lasten hoitamisesta samaan aikaan. Lisäksi jos toinen vanhempi sairastaa jotakin kroonista sairautta tai on ennestään todettu masennusta ja uupumusta niin ne voi äkkiä taas nostaa päätään. Jos tämmöistä on, kehotan kuuntelemaan itseään todella tarkkaan, miettiä omaa jaksamista ja uskaltaa pyytää apua ja puhua omasta väsymyksestä.

Olen nähnyt ja kokenut masennuksen ja uupumuksen ihan vierestä ja siitä toipuminen on pitkä prosessi. Siihen täytyy antaa itselle aikaa ja se vaatii myös muilta perheenjäseniltä ymmärrystä, joustamista ja ennen kaikkea tukea. Suolistosairaus vei mua tosi alas ja sieltä pääsy ylös oli kovan työn takana. Silloin en asiasta puhunut vaan velloin asioita omassa päässäni mutta jollain voimalla pääsin sieltä ylös. Vaikka olen kova puhumaan ja näyttämään tunteeni niin vaikeista asioista sanominen on vaikeaa. Tulee tunne, että en halua kuormittaa toisia mun omilla ongelmilla. Kun taas kirjoittaminen on helppoa ja se onkin auttanut mua tosi paljon. Kirjoitin aiemmin kirjoittamisen positiivisista puolista, se teksti löytyy tämän linkin takaa.

VÄsymys ei ole häpeä

Huomasin, kuinka vaikeaa on puhua ”pään sisäisestä ongelmasta” koska se ei ollut näkyvää. Kukaan ulkopuolinen ei näe päällepäin, mitä pään sisällä liikkuu ja kuinka romuna se voi olla. Suolistosairauden aikana ja tämän matkana aikana olen oppinut, että en koskaan aliarvioi kenenkään henkisiä ongelmia vaan annan siihen tukeni. Suolistosairaiden toinen nimi on häpeä ja kyllähän se vahvasti kulkee tässä rinnalla. Eihän se kovin hääviä ole kun vatsa huutaa välillä hoosiannaa ja vessassa täytyy juosta vähän väliä. Mutta se kuuluu tähän ja siihen on vain sopeuduttava. Vaikealta se alkuun tuntui, mutta puhuminen on auttanut tässäkin asiassa todella paljon. Sen takia liputan aina(!) vertaistuen suureen voimaan.

Perheiden väsymys on nyt koetuksella ja toivonkin, että jos koet että olet väsynyt niin juttele perheesi, ystäväsi tai vaikka jollekkin ulkopuoliselle henkilölle ja kerrot omista fiiliksistä. Mitä nopeammin väsymyksen saa kuriin ja siihen saa apua, sitä paremmin siitä selviät. Erilaisia vertaistuki ryhmiä löytyy netistä kun laittaa hauksi esimerkiksi väsymys vertaistuki. Sinun ei tarvitse olla yksin kriisin ja väsymyksen keskellä vaan olet oikeutettu puhumaan sun omista fiiliksistä ja tuntemuksista. Voin vakuuttaa sinulle, että puhumisesta on suuri apu ja se voi johtaa tarvittaessa myös suureempaan apuun ❤️

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.