Hae
Mirva Emilia

Miten puhua kivuista ilman sääliä?

Sääli on sairautta, niinhän sitä sanotaan mutta miten puhua kivuista ilman sääliä ja voivottelevia ilmeitä? Mä en ole koskaan ollut se tyyppi, kuka haluaa olla huomion keskipiste vaikka välillä siihen ajaudunkin jotenkin vahingossa. Kun mun suolistosairaudesta kysytään useimmiten vähättelen kipuja, koska en halua sääliviä katseita. Vaikka oikeasti tykkään sitä, että mulle tullaan juttelemaan aiheesta ja tykkään jakaa vinkkejä ja omia hyviä kokemuksia sairaudesta. Jos multa kysytään miten vatsa voi vastaan useimmiten että ”ihan hyvin”, vaikka todellisuudessa maha olisi ollut kipeänä monta päivää. Tällä vältän säälivät katseet ja voivottelut. Koska haluan avoimuudellani jakaa vertaistukea ja omakohtaisia kokemuksiani enkä hae sääliä olen todennut että tuolla vastauksella pääsen vähemmällä 😅

Kivuista ei ole ollut koskaan helppo puhua, kenellekkään

Ne kivut mitä vatsaan välillä tulee on todella voimakkaita ja itsessäni huomaan, että sulkeudun täysin kun on kovia kipuja. En puhu niistä juurikaan edes kotona paitsi silloin kun olo on niin huono, että nuokun vessanpöntön edessä oksennus kurkussa tai makaan kippurassa sohvan nurkassa kyynel silmässä. Silloin musta huomaa, että on kipuja mutta niistäkin sanon että on vain vähän maha kipeä. Pienistä, jokapäiväisistä kivuista en puhu ollenkaan.

Miksi sitä pitääkin vähätellä omalle perheelle tai omalle puolisolle kivuista? Eihän aina tarvitsisi olla vahva ja jaksavainen ja tiedostankin sen, että tähän pitäisi tulla muutos. Ilman kipujen kertomista kukaan ei tiedä miksi nuokun vessassa tai makaan kippurassa tekemättä mitään. Toisaalta kuitenkin taas odotan, että esimerkiksi kotona huomattaisiin koska kipuja on ja tultais halaamaan. Mutta eihän niistä tiedä jos en kerro! Niistä on vaan jotenkin niin vaikea sanoa. Ehkä tulee olo, että en ole riittävä, tai että pitäisi olla tekemässä jotain juuri silloin kun ei pysty tekemään mitään, en tiedä. Ja en todellakaan tiedä mistä nämä tuntemukset tulisivat koska mua ei ole ikinä pakotettu tekemään mitään vaan haluan oma-alotteisesti esimerkiksi pitää kodin siistinä ja pyörittää arkea olematta riippuvainen kenestäkään. Haluan pitää ns. langat omissa käsissä. Tässä varmaan onkin yksi syy miksi ylipäänsä olen sairastunut suolistosairauteen 😅

Kivut tuo syyllisyyden tunnetta

On aika hassua ajatella, että tunnen syyllisyyttä asiaan mille en voi mitään mutta näin se vaan on. Huomaan, että olen paljon väsyneempi kuin normaalit ”terveet” ihmiset. Väsyn jo muutaman työpäivän jälkeen, jonka jälkeen on vaikea nousta aamulla ylös. Olo on koko ajan sellainen, kuin olisit pienessä flunssassa. Veto on pois ja haluaisi nukkua päiväunia. Syyllisyys on iso taakka mitä kannan ja yritän päästä siitä pois. Se on vaikeaa mutta uskon, että kun jään kotiin tekemään töitä myös syyllisyys ja tekemättömyyden tunne ”tekemättömistä kotitöistä” jää, koska mulla on silloin aikaa töiden ohella tehdä niitä eikä ne kaikki jää illaksi.

Tunteena syyllisyys ja tekemättömyys ovat ahdistavia. Ja kun asiat kasaantuvat nämä tunteet vaan voimistuvat. Itseni tuntien saan nämä tunteet pienistäkin asioista. Ei tarvitse kuin olla tiskikone tyhjäämättä niin soimaan itseäni siitä, miksen ole tyhjännyt sitä.

Armollisuus itseä kohtaan on tärkeä asia ja arjen pyörteessä se äkkiä unohtuu. Armollisuus itseä kohtaan vaikuttaa suoliston hyvinvointiin  postauksesta voit lukea mitä positiivisia asioita armollisuus itseäsi kohtaan sinulle tuo ja mitä vaikutuksia sillä suolistolle voikaan olla. Arjessa tekee asioita liukuhihnamaisesti ja oma jaksaminen ja oma hyvä olo äkkiä unohtuu. Siksi onkin tärkeää muistaa pitää hengähdystaukoja niin kotitöistä kuin myös omasta työstä ja antaa niiden hetken odottaa. Ja pianhan mäkin saan kunnon loman töistä, viiden viikon loma alkaa muutaman päivän päästä ☀️ Silloin ei kivuista murehdita eikä täydestä tiskikoneesta vaan nautitaan auringosta, mökkeilystä ja ystävistä 💛

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *