Hae
Mirva Emilia

Kyykkyhyppy metsälenkkiin mukaan!

Kyykkyhyppy on ihan super tehokas jaloille, pakaroille ja polttaa rasvaa tehokkaasti. Meillä ei ole kotona sisällä eikä pihassa mitään sopivaa laatikkoa tms. minkä päälle voisi hyppiä ja lenkille kun lähdin niin ajattelin, että etsin sopivan kiven minkä päälle voin lenkin yhteydessä hyppiä. Metsä ja luonto on ihan paras paikka lenkille ja itselleni myös siksi paras paikka kun tiedän, ettei siellä tule ketään vastaan ? Salitreeni on erikseen ja siellä ei haittaa vaikka onkin muita, mutta metsässä tykkään olla rauhassa ja kuunnella luonnon ääniä.

Nopea kyykkyhyppy sarja

Kiven avullahan voi tehdä myös esimerkiksi punnerruksia ja ojentajia. Lenkkiin on helppo yhdistää lihaskuntotreeniä ja kauniita maisemia. Kyykkyhyppy tuntui pitkästä aikaa aika raskaalta ja tämä onkin hyvää vaihtelua perinteisille kyykyille tai porrastreenille. Porrastreeniinkin yhdistän aina lenkin, jolloin jalat saavat vähän happea treenin välissä.

Nopea kyykkyhyppy kiven päällä ei kestä kuin muutaman minuutin, mutta jalkoihin ja pakaroihin saa silti tosi hyvää tuntumaa ja polttelua. Tällä kertaa tein 3 x 10 hyppyä kiven päälle, mutta pikkuhiljaa lisään kertoja 3 x 15 tai 3 x 20. Kun sääkin lähdet kokeilemaan näitä kyykkyhyppyjä niin muista mennä omaa kehoa kuunnellen ?

Liikkumisen ilo keholle ja mielelle

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin, tuonne alkuvuoteen kun jäi joulusuklaiden ja uuden vuoden herkuttelu päälle ja tämä alkoi tuntua koko kehossa todella vahvasti. Ja omassa mielessä! Aina olen ollut kova herkuttelija ja mutta alkuvuodesta se meni ihan yli. Yritin käydä lenkillä mutta kaiken sen mässyttämisen jälkeen lenkki tuntui ihan hirveältä suoraan sanottuna. Tämä kuitenkin unohtui lenkin jälkeen kun oli hyvä olo ja palkitsin itseni pienellä suklaapalalla. Tähän tuli aikamoinen kierre mistä olen pikkuhiljaa päässyt irti. Taas on alkanut lenkki tuntumaan hyvältä ja nautin joka hetkestä mitä ulkona liikun. Toki tämä kevät ja alkukesä itsessään on kohentanut muutenkin omaa fiilistä ja kaikki tuntuu paljon paremmalta kuin pimeänä vuodenaikana. Ja tähän herkutteluunkin olen löytänyt paremman tasapainon. Tämä tuntuu hyvältä!

Sokerilla on ihan valtava haitta omalle mielelle ja keholle ja se ottaa äkkiä ylivallan. Tottakai herkuttelua pitää elämässä olla ja elämästä pitää nauttia siinäkin muodossa mutta itselleni liika sokerin syöminen on opettanut sen, että mistään ei juurikaan nauti kun on koko ajan kohmeinen ja väsynyt olo. Ja tietysti kun suolistosairautta sairastan niin kyllähän se sokeri vatsan ja suoliston päälle ottaa eli senkin takia olen tosi onnellinen siitä, että olen löytänyt tasapainoa herkuttelulle vaikka hankalalta se välillä tuntuikin ?

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia 

 

Tyylikäs ja lämpöä tuottava Back on Track huivi

*Tuote saatu PR-lahjana. Back on Track terveyshuivi on valmistettu funktionaalisesta Welltex -kankaasta, jolla on lämpöä heijastava ominaisuus. Kun posti toi tämän huivin ja laitoin sen kaulaani niin voin kyllä todeta, että tämä huivi alkoi lämmittämään niskoja heti ja paljon enemmän kuin tavallinen huivi. Tätä huivia suositeltiin mulle mun nivelkipujen takia, sillä tällä terveyshuivilla on vaikutusta myös niveloireisiin kuin myös lihasten tulehdusperäiseen kipuun. Tässä Back on Track -huivissa on pitkäaaltoista infrapunasäteilyä, joka vilkastuttaa verenkiertoa, jolloin lihakset vetreytyvät ja kykenevät parempaan suorituskykyyn.

Back on Track sopii arkeen ja juhlaan

Mää olen todellinen vilukissa oli kesä tai talvi ja huiveja pitäisi käyttää enemmänkin. Tästä Back on Track huivista ei näy yhtään päällepäin, että tämä olisi minkäänlainen terveyshuivi koska tämä on erittäin tyylikäs, kevyt ja sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Usein kun ajattelee lämpö huivia niskoille tulee mieleen raskas ja painava sähkökäyttöinen vekotin. Tämän terveyshuivin pehmeyden ja kevyen materiaalin ansioista tämä on hyvä vaihtoehto jopa juhlaan. Kesän juhliin tämä sopiikin hyvin hartiahuiviksi ja minkä ihanan lämmön tämä antaakaan viileään kesäiltaan ? Kevyen materiaalin ansiosta huivi asettuu hyvin ja on helppo asetella paikoilleen.

Arjessa taas huivi on aina käytännöllinen neuletakin, nahka- tai farkkutakin tai collegen kanssa. Tämä on siis todella käytännöllinen ja joka paikkaan sopiva huivi. Ja mikä parasta, käytännöllisyyden lisäksi tästä huivista saa vielä hyviä terveysvaikutuksia ilman sähkön tuottamia signaaleja omaan kehoon.

Huivi sisältää mineraalipartikkeleita

Back on Track tuote on valmistettu itämaiseen lääketieteen hoitomuotona käytetystä materiaalista, joka sisältää mineraaleja. Kangas on toiminnallinen tuote, joka hyödyntää mineraalipartikkeleita. Mineraalipartikkeleiden avulla kangas hyödyntää osan kehon luovuttamasta lämmöstä. Tämä energia, jota kangas heijastaa takaisin on pitkäaaltoista infrapunasäteilyä.

Pitkäaaltoinen infrapunasäteily auttaa

  • vilkastuttamaan verenkiertoa
  • lämmön ja verenkierron avulla lihakset vetreytyvät

Back on Track tuotteet sopivat myös käytettäväksi vammojen ennaltaehkäisyyn, lihasten tulehdusperäiseen kipuun ja niveloireisiin. Keraaminen tekstiili auttaa myös nopeuttamaan palautumista sekä lisää aineenvaihduntaa.

Vaikka huivi on kevyt ja ohut se tuottaa ihanasti lämpöä. Mulla on oikea jalka ollut tosi kipeä ja eilen lenkin jälkeen se kipeytyi taas tosi paljon. Lääkäri ja hieroja on epäillyt, että siellä on bursiitti eli lonkan limapussin tulehdus. Sen hoitoon ei sovi esimerkiksi lämmitetty kauratyyny, koska liika lämpö pahentaa tulehdusta. Kokeilin kuitenkin pitää eilen huivia paljaan jalan päällä, koska lämpö on oman kehon lämpöä. Ilolla voin todeta, että särky todella pieneni 🙂

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia