Hae
Mirva Emilia

Kiitollisuus – rakastamasi ihmiset ovat lahja elämältä

Viikon tarotkortiksi nousi runsaus eli kiitollisuus läheisistäsi ja rakkaistasi sekä nyt olisi hyvä aika solmia uusia yhteistyökumppanuuksia, joilla on samat arvot kanssasi. Runsauden kortissa granaattiomenoista muodostuvat maljat lepäävät kultaisten lootuksenkukkien päällä ja runsas virtaava vesi täyttävät ne. Kortti viittaa syviin tunteisiin ja kiintymykseen, joita läheisesi sinulle antavat. Tunteisiin, mitä läheistesi kanssa koet on jaloa ja suurta. Koet ne aivan tietynlaisella tavalla, eritavalla kuin hyvän päivän tuttujen kanssa. Omien läheisten kanssa on helppoa ja vaivatonta olla. Ei tarvitse häpeillä mitään, saat olla juuri sinä itsesi tietäen, että sinut hyväksytään. Voit näyttää tunteesi juuri sellaisena kuin ne tulevat niin huonoina ja hyvinä aikoina. Tiedät, että sinua kannustetaan menemään eteenpäin ja tukijoukko löytyy aina takanasi. Läheiset ovat lahja, mikä sinulle on annettu. Pidä heistä hyvä huoli ja rakasta heitä. Ole pyyteetön, auttavainen ja huomaavainen. Silloin näet, että myös sinä itse saat läheisiltäsi samaa. Omien tunteiden hyväksymisestä voit käydä lukemassa täältä.

Kortti kuvastaa myös iloa, iloa mitä koet läheistesi kanssa ja mitä haluat muistella vanhana kiikkustuolissa. Kokemukset läheisten kanssa ovat rikkaita eikä niitä halua unohtaa vaan niitä muistellaan lämmöllä ja ilolla. Kortin runsaus näyttäytyy kortissa todella vahvasti ja muistuttaa sinua siitä, mitä läheistesi kanssa voit tehdä ja millainen saat olla. Runsaus valtaa koko mielesi ja kehosi ja näistä sinulle tulee ihan valtavan hyvä olo. Kevyt ja rauhallinen <3 Ole avoin uusille kokemuksille mitä elämäsi tarjoaa ja ole valmis kommunikoimaan entistä enemmän.

kiitollisuus ja avoimuus luo uusia yhteistyökumppaneita

Koska kortti kuvastaa kommunikointia, joten nyt onkin hyvä aika etsiä itsellesi sopivia yhteistyökumppaneita. Sellaisia, joilla on samoja arvoja ja ovat sinun kanssasi samalla aaltopituudella. Kun molemmat osapuolet arvostavat samoja asioita myös yhteistyö onnistuu parhaalla mahdollisella tavalla. Kun näytät mitä tunnet oikeaksi asiat järjestyy kuin itsestään, luota omiin arvoihisi. Kaikkien kanssa omat arvot eivät aina mätsää mutta kun löydät itsellesi siihen sopivan kumppanin niin asiat järjestyvät helposti ja vaivattomasti. Anna aikaa etsinnälle.

Kehitä ihmissuhteitasi tasapainoiseen ja luovaan suuntaa sekä luo itsellesi sopivia asioita ja kokeile luoda jotain uutta. Kortti voi kuvastaa myös ailahtelevaisuutta, joten pysy siinä mitä suunnittelet. Älä lähde kesken kaiken muuttamaan suunnitelmaasi eri suuntaan vaan luota omiin kykyihisi ja anna itsellesi mahdollisuus. Jos ei uskalla kokeilla ei silloin myöskään mitään uutta ja mullistavaa voi tapahtua.

Kortin muistutuksena sinulle on että, luota vaistoihisi, luota omiin arvoihisi ja luota itseesi. Pidä läheisesi lähelläsi, rakasta heitä ja näytä se heille. Uskalla olla oma itsesi, sillä läheisesi rakastavat sinua juuri sellaisena kuin sinä olet. Älä muutu kenenkään takia. Elämä on täynnä runsautta mikä tuo elämääsi valtavasti iloa, nauti siitä täysin rinnoin!

Ihanaa uutta viikkoa!

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Ps. Muistathan, että teen myös henkilökohtaisia tarot-tulkintoja puhelimitse ❤️ Laita rohkeasti viestiä instagramissa ja sovitaan yhteinen aika ?

Balanssi pitää mielesi rentoutuneena – miten saat arjen balanssiin?

Balanssi on arjen avainsana. Kun elämäsi on balanssissa eli tasapainossa sinun on helppo hengittää ja olla. Tasapainossa elämä tuntuu helpolta ja elämään on helppo tarttua ja luottaa. Kun tunnet, että elämässäsi on kaikki hyvin olet silloin tasapainossa ja balanssi on löytänyt tiesi elämääsi. Voit rauhallisin mielin katsoa ikkunasta ulos kuinka tuuli heiluttaa puun oksia ja linnut lentelevät ja tiedät että kaikki on hyvin. Kaiken tämän korona arjen ja kaaoksen keskellä se on helpottava tunne. Tunne minkä haluan, että sinäkin sen saat.

balanssi tarkoittaa laajasti tasapainoista elämää

Balanssissa olo ei ole sitä, että leijuisit vaaleanpunaisen pilven reunalla vaan se vaatii koko ajan työtä ja ylläpitoa. Se, että pääsee omassa elämässä tasapainoon vaatii arjen suunnittelua. Onko työ sellainen mistä pidät ja heräät lähes joka aamu mielelläsi töihin? Onko taloutesi kunnossa, eikä sen tuomat paineet kuormita sinua? Osaatko nauttia arjen pienistä asioista?

Vietämme suuren osan elämästämme töissä ja siksi onkin äärimmäisen tärkeää, että nautit siitä mitä teet. Työ tuo haastetta mutta tiedät selviäväsi niistä, työ tuo iloa ja se tuo nautintoa. Saatko näitä omasta työstäsi? Minä saan näitä esimerkiksi kun teen tarot-tulkintoja asiakkaille tai kun teen yritysten kanssa yhteistöitä. Välillä ne tuo haasteita mutta tiedän, että selviän niistä. Saan suurta iloa kun saan auttaa toisia ihmisiä heidän jopa vaikeissa elämäntilanteissa sekä saan nautintoa yhteistöistä ja tästä blogista. Minä voin siis sanoa, että nautin 100% tästä työstä. Vaikkei se vielä kokopäiväistä olekaan mutta näen suurta valoa tulevaisuudessa ja siksi sen eteen tekemä työ tuntuu oikealta.

Pienet arkiset asiat tuo elämään tasapainoa ja onnellisuutta. Anna joka aamu ja ilta kumppanillesi suukko ja toivota hyvää työpäivää/hyvää yötä. Osta itsellesi viikonlopuksi kukkia ja käy kävelyllä raittiissa ulkoilmassa. Kuuntele samalla mitä luonto tarjoaa ja unohda kaikki muu. Nauti siitä hetkestä. Laita ystävällesi pitkästä aikaa viestiä ja kysy kuulumisia. Balanssi on kaikkea arjen ja työn välillä ja se, että nautit niistä tuo omaan elämään tyytyväisyyttä ja onnellisia hetkiä. Listasin viisi vinkkiä, kuinka saat tasapainon arjen hektisyyteen. Käy nappaamassa vinkit talteen täältä!

Näin sain talouteeni tasapainon – balanssi tuli kovan työn jälkeen

Iso asia mikä vaikuttaa arjen tasapainoon on oma talous. Jos oma talous on koko ajan ns. kuralla niin oma mielikin on kuralla. Miettii vaan mitä laskuja pystyy seuraavasta palkasta maksaa. Ja tämän tunteen tiedän todella hyvin! Se vie kaiken energian, ja  se vetää mielen todella matalaksi kun tuntuu ettei sieltä suosta meinaa päästä mitenkään ylös. Nyt kerronkin miten itse pääsin tästä ahdingosta pois tasapainoiseen talouteen ja saanut myös säästöön rahaa.

Muutamia vuosia sitten jouduin maksamaan minun tyhjästä rivitalo-osakkeesta yksin kaikki menot. Vuokralainen lähti ja meni muutaman kuukausi, että se oli tyhjillään. Maksoin monta sataa euroa tyhjästä ja käyttämättömästä asunnosta. Kaikki rahat meni ja visa vinkui kun palkka ei riittänyt enään ruokaan. Silloin päätin, että olen kuusi kuukautta (ainakin) ostamatta mitään ylimääräistä eli minun kohdallani se tarkoitti nettiostoksia. Tilasin paljon vaatteita mitkä jäi pidemmän päälle käyttämättä, osamaksuja tuli ja ne kuormitti taloutta paljon. Päätös ostolakosta oli siis ehdoton. Tein tämän kiellon lisäksi kuukausittain laskelman mitä pakollisia laskuja tulee joka kuukausi, kuten esimerkiksi puhelinlasku. Kirjasin kaikki ylös ja se mitä laskelmasta jäi yli laitoin säästöön. Montaa euroa siitä ei jäänyt mutta laitoin nekin vähäiset toiselle tilille. Elin todella tiukasti mutta halusin saada talouteni kuntoon ja olla taloudellisesti onnellinen.

Kun muutama kuukausi oli mennyt ilman nettiostoksia huomasin kuinka oloni pikkuhiljaa keveni. Tieto siitä, ettei postissa tule ylimääräisiä laskuja oli aivan upea. Joka kuukausi jäi enemmän ja enemmän säästöön rahaa. Ja kun tämä kuuden kuukauden ostoskielto loppui huomasin, että halusin jatkaa sitä. Ja tänäkin päivänä olen tarkka siitä mitä ostan ja mietin ensin tarvitsenko juuri niitä housuja ihan oikeasti vai pärjäisinkö ilmankin. Ja useimmiten olen pärjännyt ilman. Mutta jos viekä viikonkin päästä ne samat housut painaa mieltä niin sitten ne käyn ostamassa ja kyllä niitä sitten pidetäänkin! 🙂 Pienellä sinäkin voit saada taloutesi tasapainoon. Se vaatii kovaa tahtoa ja mielen lujuutta mutta se ehdottomasti kannattaa! Kirjaat kuudeksi kuukaudeksitulot ja menot, noudatat sitä ja jätät kaiken ostamatta. Näin pikkuhiljaa sinäkin saat taloudestasi tasapaino <3

Ihanaa viikonloppua!

-Mirva

Instagram @mirva_emilia