Hae
Mirva Emilia

Kohtaaminen unessa parantaja setäni kanssa

Viime yönä tapahtui, tai oikeastaan aamuyöstä tapahtui outoja asioita kun edesmennyt parantaja setäni ilmestyi pitkästä aikaa uneeni. Olen kirjoittanut hänestä aiemminkin blogiini kun hän uneeni tuli ja kerron nyt tässä mitä viime yönä oikein tapahtui.

Muistan, kun setäni tuli meille ja kuinka ujostelin häntä joka kerta tosi paljon. En tiedä miksi, mutta ujous pienelle tytölle tuli joka kerta kun Matti saapui viininpunaisella autollaan pihaan. Tunsin viime yönä unessa tämän saman ujouden ja ensi alkuun vähän kulmien alta häntä katselin. En muista/tiedä missä olimme, mutta ensin olimme jonkun talon pihassa missä hän jutteli joidenkin kanssa. Paikka oli kuitenkin energialtaan tuttu, koska Matti tuli hyvin rennoin askelin paikalle. Siirryimme sisälle ja Matti meni istumaan sohvan reunaan. Mulle tuli vahva tunne, että haluan mennä hänen viereensä ja halusin olla häntä todella lähellä. Menin jostain syystä makaamaan kyljelleni sohvalle ja pääni oli kiinni Matin kyljessä. Tunsin miten hyvä olla siinä oli ja turvallista. Tuntui siltä, että vihdoin uskalsin mennä hänen lähelleen eikä ujous enään painanut mieltä.

Matti oli henkiparantaja ja hän teki ihan huikeaa työtä. Kun makasin hänen vieressä hän laittoi kätensä vasemman korvani alapuolelle, leukanivelen kohdalle. Minulla on ollut leukanivelet välillä tosi kipeät ja olenkin käynyt avaamassa niitä hierojalla. Kun Matti laittoi kätensä poskelleni ja kaulalleni tunsin valtavaa lämpöä. Matti alkoi samalla mumisemaan jotain. En saanut selvää mitä, mutta sen aikana lämpö voimistui ja alkoi tuntumaan kuin jokin olisi vetänyt leukanivelestäni jotain ja taustalla alkoi piippaamaan kuin sairaalaan sydän monitori kun sydän lakkaa lyömästä. Tunne poskessani oli todella vahva ja ihan kuin sieltä olisi imetty jotain pois. Minulla oli samaan aikaan tosi kevyt olo ja samaan aikaan todella pelokas. Tuntemukset oli todella voimakkaita ja Matti myös huomasi tämän. Siinä hetkessä hän sanoikin rauhallisesti ”Mirva, sinulla ei ole mitään hätää”. Luotin Mattiin ja lopetin pelkäämisen ja samaan aikaan tuntui kuin olisin oikeasti irronnut kehostani irti! Olo oli niin kevyt, puhdas ja rauhallinen. Kun heräsin ja havahduin tähän oloni oli samaan aikaan todella hämmentynyt ja samalla tuntui kuin olisin ollut irti patjasta. Tämä kokemus oli todella voimakas. Kun heräsin olin täysin samassa kylkiasennossa, saman suuntaisesti – oikea puoli tyynyssä ja vasen poski, jossa Matti piti kättä oli lämmin ja oudon tuntuinen ja jalat oli samalla tavalla koukussa kuin unessakin.

Hetken sängyssäni hengittelin ja jatkoin unia selällään. Ilmeisesti Matti ei ollut vielä saanut hommaansa hoidettua, sillä tunsin miten rintakehäni aina päälakeeni saakka tuli lämpöiseksi ja ihan kuin jokin olisi vetänyt päälakeani. Tunne oli rauhallinen ja tunsin olevani turvassa koko ajan. Mitään pahaa ei siis tapahtunut missään vaiheessa. Tästä taas kun heräsin tunsin syvää kiitollisuutta. Kiitin monta kertaa Mattia ja hänen parantavasta energiasta. Samaan aikaan kuitenkin tunsin surua siitä, etten voi mennä halaamaan häntä fyysisesti ja kiittää niin. Tiedän kuitenkin, että hän on aina luonani jos häntä tarvitsen tai pyydän apua 🩷 Taas tuli vahva kokemus siitä, miten meidän ja henkimaailman välissä on vain valkoinen hennon keveä verho.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

TikTok Mirva Emilia

Tarot-torstai

Mars ja Pluto on viimeiset parisen viikkoa pitänyt tunnelmaa ”katossa” ja on voinut olla kiukkuisuutta ja jopa agressiivisuuttakin ilmassa. Tämä on voinut ilmetä niin, että on voinut joutua haukkumisen, riidan tai erimielisyyden kohteeksi (toki mitkään planeetat tai niiden asennot tms. eivät anna oikeutta olla toiselle ilkeä ja kaivaa draamaa sekä valheellista jutunjuurta). Onneksi nyt alkaa helpottamaan sillä täysikuu on nyt tulevana lauantaina, 24.2 neitsyessä. Tämä neitsyen energia rauhoittaa ilmaa ja tämän rauhattoman ajanjakson jälkeen onkin hyvä siirtyä omaan tilaan ja ottaa vähän rennommin. Puhaltaa itsestä ulos ne mitä on saanut jollain tapaa kestää ja mennä taas siihen omaan energiaan. Täydenkuun aika ylipäänsä on aina hyvää sisäänpäin kääntymisen aikaa ja omien energiavarastojen lataamista. Kiirettä ei ole kun sitä ei tee ja asioille voi välillä antaa pienen hengitystilan 🥰

Tähän tarot-torstaihin tulee vahvasti siis jo täydenkuun energiat mukaan, joten jos mielesi on vielä rauhaton niin pyri rauhoittamaan mielesi ja sen jälkeen valitse alla olevasta kuvasta korttisi. Pääset lukemaan korrtikuvan alta valitsemasi kortin viestin.

Vasen kortti on numero 1

Keskellä oleva kortti on 2

Oikealla oleva kortti on numero 3

1. Ylipappi

Henkiset kyvyt, niistä puhuminen ja jakaminen. Mitkä asiat ovat oikein ja mitkä väärin ja kuinka paljon hyväksyt muiden tekemät säännöt vaikka tuntisit niiden menevän ristiin sinun ajatusten kanssa. Tähän täytyy muistuttaa tietysti myös kompromissi ihmissuhteissa, mutta myös niin ettei suostu mihin tahansa. Oma totuutemme on sisällämme, tutki sitä. Emme voi sokeasti uskoa tai uskotella mitään ilman omaa kokemusta tai ajatusperää. Kun elämme, ja oikeasti ELÄMME saamme kokemuksia, silmämme avautuvat eri kulttuureille, mielipiteillä ja ajatuksille. Ilman kokemuksia emme voi tuomita toisia ja moralisoida. Sisällämme on arkku mikä on täysin avoinna ja loistaa kirkasta valoa. Tämä valo on totuutemme.

2. Miekkojen kuningas

Tähän nousee energiana vahvasti torjuminen. Oman itsensä torjuminen, omien tunteiden torjuminen ja suojaverkon rakentaminen ympärille. Mikä on ajanut siihen, että on joutunut rakentamaan suojaverkon ja nyt tämä suojaverkko saattaa estää tuntemasta niitä todellisia tunteita mitä on? Onko jokin vanha rakkaus tuottanut suuren pettymyksen ja nyt uuden tullessa eteen torjuu omia mahdollisia hyvänolon tunteita. Tai onko sisällä vanhoja patoutuneita tunteita mitkä haluavat puhdistaa itsensä sinusta.  Asia mikä tähän auttaa on heittäytyminen. Jos ei halua elää (ja toivon, ettei halua elää) pelossa niin ensimmäinen steppi on luottaa siihen, että mitä ikinä vastaan tuleekaan sinä selviät.

3. Lanttien kasi

Anna itsellesi hetkiä, jolloin ammennat omaa luovuuttasi ja taitojasi. Lue rauhassa kirjoja ja ruoki lahjojasi menemällä välillä omia kotinurkkia kauemmaksi, jotta oma kunnianhimoisuus pärähtää taas käyntiin. Mieti, mikä ruokkii sinua, millainen ympäristö saa aistisi heräämään ja mihin haluat aikaasi ja energiaasi laittaa. Sillisoppa on valmiina muuttumaan selkeäksi tieksi, jossa keskityt niihin mitkä on sinulle oikeasti tärkeitä eikä niistä, millä yrittää auttaa ja miellyttää kaikkia ja kaikkea. Eikä kaikkien miellyttäminen ole edes mitenkään mahdollista, joten päästä siitä ajatuksesta irti ja säästä energioitasi keskittämällä ajatuksesi omaan taitoon ja kykyyn. Enemmän on vähemmän.

Olen tekemässä 26.3.24 Helsingissä Uudenmaankadulla tarot-tulkintoja sekä energiahoitoja. Voit varata alla olevasta 040 -alkuisesta numerosta oman aikasi kumpaan tahansa.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Teen myös ajanvarauksella 30 minuutin tarot-tulkintoja puhelimitse (40€). Voit varata aikasi numerosta 040 7270106.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

TikTok Mirva Emilia