Hae
Mirva Emilia

Kyykkyhyppy metsälenkkiin mukaan!

Kyykkyhyppy on ihan super tehokas jaloille, pakaroille ja polttaa rasvaa tehokkaasti. Meillä ei ole kotona sisällä eikä pihassa mitään sopivaa laatikkoa tms. minkä päälle voisi hyppiä ja lenkille kun lähdin niin ajattelin, että etsin sopivan kiven minkä päälle voin lenkin yhteydessä hyppiä. Metsä ja luonto on ihan paras paikka lenkille ja itselleni myös siksi paras paikka kun tiedän, ettei siellä tule ketään vastaan ? Salitreeni on erikseen ja siellä ei haittaa vaikka onkin muita, mutta metsässä tykkään olla rauhassa ja kuunnella luonnon ääniä.

Nopea kyykkyhyppy sarja

Kiven avullahan voi tehdä myös esimerkiksi punnerruksia ja ojentajia. Lenkkiin on helppo yhdistää lihaskuntotreeniä ja kauniita maisemia. Kyykkyhyppy tuntui pitkästä aikaa aika raskaalta ja tämä onkin hyvää vaihtelua perinteisille kyykyille tai porrastreenille. Porrastreeniinkin yhdistän aina lenkin, jolloin jalat saavat vähän happea treenin välissä.

Nopea kyykkyhyppy kiven päällä ei kestä kuin muutaman minuutin, mutta jalkoihin ja pakaroihin saa silti tosi hyvää tuntumaa ja polttelua. Tällä kertaa tein 3 x 10 hyppyä kiven päälle, mutta pikkuhiljaa lisään kertoja 3 x 15 tai 3 x 20. Kun sääkin lähdet kokeilemaan näitä kyykkyhyppyjä niin muista mennä omaa kehoa kuunnellen ?

Liikkumisen ilo keholle ja mielelle

Palataanpa ajassa hieman taaksepäin, tuonne alkuvuoteen kun jäi joulusuklaiden ja uuden vuoden herkuttelu päälle ja tämä alkoi tuntua koko kehossa todella vahvasti. Ja omassa mielessä! Aina olen ollut kova herkuttelija ja mutta alkuvuodesta se meni ihan yli. Yritin käydä lenkillä mutta kaiken sen mässyttämisen jälkeen lenkki tuntui ihan hirveältä suoraan sanottuna. Tämä kuitenkin unohtui lenkin jälkeen kun oli hyvä olo ja palkitsin itseni pienellä suklaapalalla. Tähän tuli aikamoinen kierre mistä olen pikkuhiljaa päässyt irti. Taas on alkanut lenkki tuntumaan hyvältä ja nautin joka hetkestä mitä ulkona liikun. Toki tämä kevät ja alkukesä itsessään on kohentanut muutenkin omaa fiilistä ja kaikki tuntuu paljon paremmalta kuin pimeänä vuodenaikana. Ja tähän herkutteluunkin olen löytänyt paremman tasapainon. Tämä tuntuu hyvältä!

Sokerilla on ihan valtava haitta omalle mielelle ja keholle ja se ottaa äkkiä ylivallan. Tottakai herkuttelua pitää elämässä olla ja elämästä pitää nauttia siinäkin muodossa mutta itselleni liika sokerin syöminen on opettanut sen, että mistään ei juurikaan nauti kun on koko ajan kohmeinen ja väsynyt olo. Ja tietysti kun suolistosairautta sairastan niin kyllähän se sokeri vatsan ja suoliston päälle ottaa eli senkin takia olen tosi onnellinen siitä, että olen löytänyt tasapainoa herkuttelulle vaikka hankalalta se välillä tuntuikin ?

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Emilia 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *