Hae
Mirva Emilia

Viikon tarot: Hyve – sielun voima

Viikon tarotkortiksi nousi Hyve, joka merkitsee sisäistä tasapainoa, oman sielun yhteyttä, rehellisyyttä sekä elinvoimaisuutta. Kevään aurinko lämmittää mikä antaa lujan perustan sisäisen sielun yhteydelle ja sen rakentamiselle. Aurinko ja sen säteet voivat olla todella merkittävä apu omalle henkiselle kasvulle, jos sille vaan antaa mahdollisuuden. Löydä auringon kanssa yhteys omaan itseesi, sydämeesi ja sielusi sopukoihin.

Kun alamme kokemaan yhteyttä sieluun ulkopuolinen tarve ei enään riitä. Ei riitä, että olisi rahaa, työtä tai viihdettä vaan hyvää oloa lähtee etsimään omasta itsestä. Ei ulkopuolelta. Tätä kutsutaan sisäiseksi tasapainoksi, joka on myös osa jokaisen sielun matkaa. Kun lähdemme tutustumaan omaan sielun matkaamme siinä voi välillä punttikin lähteä tutisemaan. Tutusta poisjääminen on varmasti yksi mikä jännittää, mutta jos kokee ettei tämänhetkinen elämäntyyli miellytä itseään niin silloin muutos on ainoa vaihtoehto. Sillä jos jää vanhaan vaikkei siitä pitäisi, silloin tukahduttaa omaa elämäntehtävää. Elämäntehtävä on jokaisen yksilöllinen tehtävä eikä se löydy muualta kuin omasta itsestä, sydämestä ja sielusta. Kun olet oman elämäntehtäväsi äärellä tunnet syvää onnellisuutta ja rauhaa, jolloin myös luovuus kukkii esteettömästi. Oman elämäntehtävän tunnistaa myös siitä, kun annat toisille sen kautta pyyteettömästi ja rakastavasti.

Hyveen kortin tärkeä viesti on, että pystyisimme keskittymään asioihin, mitkä todella tuottavat itselle mielihyvää ja mitä itse todella haluamme. On tärkeää kuunnella omaa  kehoa, mielen ja sielun aisteja ja pitää niistä huolta syömällä terveellisesti, juomalla puhdasta vettä ja liikkumalla omaan kehoon sopivalla tavalla. Jokainen meistä on erilainen ja jokainen kokee omat tunnepuolet eritavalla. Vertaileminen on täyttä energian hukkaa, mutta oppiminen toisten ja omien kokemuksien kautta on rikkaus. Toisista voi ottaa oppia ja rohkeutta, mutta ei mallia. Älä unohda omaa itseäsi ja omaa elämäntehtävääsi, sillä kenelläkään se ei ole samanlainen. Jokainen tekee ja rakentaa polkunsa omannäköisekseen vaikka samankaltaisuutta asioissa olisikin.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Teen tulkintoja myös ajanvarauksella.  Voit varata 30 minuutin (40€) tarot-tulkinta ajan numerosta 040 7270106. 

-Mirva

Verkkokauppa Kristallinkirkas

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *