Hae
Mirva Emilia

Käymmekö sotaa itseämme vastaan?

Tässä kun sairastelin viikon verran pohdin paljon pahuutta. Mitä pahuus saa aikaan meissä ja kuinka paljon todellisuudessa itse ruokimme sitä. Jos kerran saamme sitä mitä tilaamme ja meille syötetään sitä mitä ajattelemme eli toisin sanoen vedämme puoleemme sitä mitä itsellemme sanomme ja uskottelemme niin miksi ajattelemme usein sen negation kautta tulevaa puhetta emmekä näe sitä suurta mahdollisuutta kolikon toiselta puolelta. Kuinka tätä tuulimyllyä vastaan voi taistella jos elämään sataa räntää auringon paisteen sijaan? Eihän koko aikaa voi olla yltiöpositiivinen, uskoa ja luottaa asioiden merkitykseen ja lauseeseen ”loppu hyvin, kaikki hyvin” mistä saa käsityksen, että ensin ollaan taisteltu asioiden eteen niin rajusti, että omat voimavarat on aivan finaalissa ja kun se maaliviiva vihdoin tulee niin hädin tuskin jaksaa itse iloita siitä maaliin pääsystä.

Uskon vahvasti henkimaailmaan ja siihen, että meidän ja henkimaailman välissä ei ole kuin hentoinen verho. Teenhän myös bajvaa yhteistyötä heidän kanssa. Voimme kuiskia ja kommunikoida toistemme kanssa ja tehdä töitä itsemme, toistemme ja maailman hyväksi. Ja tässä painotan nimenomaan yhdessä tekemistä, yhteistyötä. Henkimaailma ohjaa ja tukee meitä, näyttää sen suuremman merkityksen mikä vaikeiden elämäntilanteiden kautta tulee. Mutta emme voi loputtomiin turvautua henkimaailman turvaan, sillä jokaisella meistä on velvollisuus tehdä täällä maan päällä oma osuutemme. Eihän kukaan, edes henkimaailma jaksa kannatella koko maata ja maailmaa yksin vaan siinä on toimittava yhdessä.

Syy, miksi painotan tätä ja haluan tästä kirjoittaa on se, että heräisimme vihdoin ja viimein omaan vastuullisuuteen ja siihen, mitä voimme omalta osaltamme tehdä, jotta henkimaailma voi olla meille Korkeimmaksi parhaaksi. Pankkikriisit ja maailman epävarmuudet kumpuavat pelosta. Laitamme liikaa painoarvoa teknologialle ja unohdamme vanhan kansan opit ja elämäntavat. Jos netti kaatuu, pankkikortit ei pelaa tai puhelin reistaa niin valtaosa ihmisistä menee ihan sekaisin. Miksi? Siksi, että olemme unohtaneet kaiken sen mitä ennen teknologiaa oli. Ajatelkaa vuosikymmeniä taaksepäin kun ei ollut pankkikortteja. Käytettiin käteistä ja elämä pelasi hyvin. Pankkikortit on hyvästä ja itsekin käytän sitä paljon, mutta sen varaan ei pitäisi maailman meitä laittaa. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, mihin teknologia on meitä ajamassa. Emme ehkä pysty eikä varmasti tarvitsekaan pysäyttää teknologiaa kokonaan vaan asettaa siihen rajat ja taistella sen puolesta, että jotain vanhaa ja hyvää jäisi käteen. On paljon kaiken maailman sovelluksia, mistä en välillä ymmärrä yhtään mitään (enkä aina myöskään halua ymmärtää). Osa on varmasti ihan käypiä, mutta välillä kyllä itsekseni olen miettinyt, että mihin ihmeeseen näitä kaikkia tarvitaan. Osa sovelluksista ajaa ihmisiä erilleen ja ajetaan asiakaspalvelut alas, mennään luuri kourassa kuin se olisi paras ystävä eikä nähdä mitä kaikkea ihanaa ympärillä voikaan tapahtua. Ja se, mitä ympärillä tapahtuu (hyvää tai huonoa) on meidän ihmisten harteilla ja päätettävissä. Kumman annamme voittaa, hyvän vai pahan?

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

TikTok Mirva Emilia

 

2 kommenttia

  1. Joonas kirjoitti:

    En ajattelisi henkisyyttä pelkän hyötyetiikan kautta. Se sekoittuu liikaa hengellisyyteen, enkä itse liioin hengellinen. Ajatteluun on hyvä lisätä myös metaeettisiä elementtejä, kuten: ”mitä hyvä ja paha lopulta ovat kehonkielisesti ilman käsitteellistä jäsentelyä”

    Äitini kuolinvuoteella, silloin kun toivoa ei enää ollut, kaikki ylimääräinen unohtui. Samalla paljastui paljon sellaista, mihin sanat ja älyllinen jäsentely eivät yksinkertaisesti vain ylety.
    Toivo on jotakin sellaista, mihin pyrimme löytämään älyllistä ymmärrystä, jonkinlaista tiedollista tai aistillista askelmerkkiä, kun taas lohtu ja rakkaus voivat olla hyvinkin kehollista tajuamista. Elämä on täynnä tätä kaikkea. Elämää, kuolemaa, toivoa, lohtua, rakkautta.

    Ikuisuus ja aika ovat jo pelkästään fysikaalisina elementteinä ihmisenymmärtämättömissä. Psykologista aikaa voi kukin halutessaan tutkia. Ihmisen psyyke ja biologia ovat puolestaan osa niin laajaa kokonaisuutta, että on outoa puhua yksilöstä tai mistään pysyvästä tietoisuudentasosta.

    • Mirva Emilia kirjoitti:

      Ei tietenkään pelkän hyötyetiikan kautta, tämä oli vain pieni palanen pohdintaa kaiken muun keskellä 🙂 Elämä on paljon, kuten sanoit ja pienistä palasista koostuu isoja oivalluksia ja asioita itseemme mitä tuskin kukaan vielä itsestään voi tietääkään. Uskon myös, että tietoisuudentasoista hypimme puolelta toiselle. Olemmehan ihmisiä, joilla ajatusten maailma kulkee koko ajan ja tähän olisi myös hyvä löytää armollisuutta itseään kohtaan 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *