Hae
Mirva Emilia

Vähenevän puolenkuun tarot-torstai

Huomasin kalenterista, että tänään on puoli kuu. Koska täysikuu oli viikko sitten niin nyt mennään kohti uutta kuuta eli tämä puolikuu on vähenevää. Kuu menee koko ajan enemmän ja enemmän meiltä pimentoon. Kun mennään kohti uutta kuuta saatamme mennä syvällisempiin ajatuksiin. Alamme kehittää ja tunnistamaan enemmän omia heikkouksia ja itselleni tuli tänään vahvasti taas tunne siitä, että elän edelleen liikaa sijalla kaksi. Tarkoitan sitä, että laitan itse itseni sijalle kaksi. Ajatus on, että pääasia kun muut menestyvät ja saavat tehdä niitä asioita mitä haluavat, minä kyllä pärjään. Ja pärjäänkin kaikilla osa-alueilla, mutta rajojen vetäminen ja vaatiminen on minulle vaikeaa. Ja tästä nousee itselleni jonkinlaista kateutta siitä, miksi muut pääsevät tekemään juuri niitä asioita mitä minä haluaisin tehdä. Jumitanko itse itseäni kun en vedä rajoja, mietin liikkaa muiden tunteita enkä vaadi tiettyjä asioita? Toisin sanoen olen liian kiltti ja tämä on iso oppiläksy. Jos en tätä opi niin en tule saavuttamaan niitä asioita elämässä mitä haluan saavuttaa ja tehdä. Ehkäpä tämän valmistuvan uuden kuun aikana opin oppiläksyäni taas himpun verran enemmän 😊

Mutta, taas kun on torstai niin on aika laittaa teille tarot-torstain tulkintaa. Anna hetki aikaa itsellesi ja avaa tietoisuuden kanavasi tähän hetkeen. Valitse alla olevasta kuvasta sinua puhuttelevin kortti ja anna kortin energian vallata sisimpäsi täysin.

Vasen kortti on numero 1

Keskellä oleva kortti on numero 2

Oikealla oleva kortti on numero 3

1. sauvojen kuningas

Tässä kortissa ilmenee leikkimielisyys ja hauskuus. Tämän kortin myötä pyydetään arjen kiireiden keskellä muistaa ottaa aikaa pienelle leikkimielisyydelle ja vapauttaa tämän kautta kiireen ja arjen tuomat stressienergiat itsestä ulos. Hauskuus ja nauraminen on maailman parasta terapiaa ja antaa täysin uudenlaista yhteyttä omaan itseen. Aina ei tarvitse olla pohtimassa syntyjä syviä tai olla kehittämässä itseään vaan ihan oikeasti voi heittäytyä johonkin ihan pähkähulluun juttuun mikä tuo paljon iloisia muistoja elämään. Ja henkistä puolta kun mietitään niin kyllähän se iloinen energia syventää omaa tietoutta itsensä kanssa ja voi avata sellaisiakin kanavia auki mitä ei ole ennen kokenut.

2. maljojen vitonen

On tärkeää oppia hyväksymään ne asiat, mille ei ole vielä valmis. On turha lähteä kurkottelemaan sellaista, mitä mieli ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole vielä valmis vastaanottamaan. Keskittymällä asioihin, jotka tässä hetkessä auttavat pääsemään lähemmäksi päämäärää vahvistaa polkua ja itseämme siihen hetkeen kun olemme lopputuloksen äärellä. Jos kurkottelemme jotain sellaista mihin emme ole valmiita voi kaatua koko projekti ja saatamme joutua aloittamaan alusta. Siksi on tärkeää tehdä alustus tukevaksi, jotta se jaksaa kantaa koko lopputuloksen.

3. tähti

Tämä kortti pyytää vetäytymään paikkaan, missä kokee juurtuvansa ja saada koko sielun vapaaksi. Joskus tarvitsemme itsellemme ajan, jossa voimme hengähtää, katsella rauhassa ympärille ja kuunnella mitä luonto kertoo tuulenvireellään ja lintujen laululla. Silloin kun olo on levoton on se merkki siitä, että tarvitsemme sielullemme rauhaa. Sellaista rauhaa missä ei tarvitse tehdä mitään tai ei tunne oloaan sellaiseksi, että olisi pakko tehdä jotakin. Työt ja askareet eivät tekemällä lopu, aina löytyy joku uusi projekti. Mutta jos olemme koko ajan vauhdissa ja tekemässä jotain ei sielun ääni pääse kertomaan mikä on hyväksi itselle juuri nyt emmekä pääse palautumaan.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min.)

Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€) numerosta 040 7270106.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

TikTok Mirva Emilia

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *