Hae
Mirva Emilia

Ostosmatka Tuurin Kyläkauppaan

*Sisältää mainoslinkkejä

Tuurin kyläkauppa on jo lapsuudesta asti tuttu kyläkauppa ja silloin reilu 20 vuotta sitten se tosissaan oli kyläkauppa. Nyt sitä voi kutsua jo ostosparatiisiksi, koska sieltä löytyy ihan kaikkea ja vähän enemmänkin. Vaikka parkkipaikat on lähestulkoon aina täynnä ihmiset kuitenkin jotenkin häviää kyläkauppaan. Harvoin on enään ollut samanlaista tungosta mitä on ollut aikanaan ainakaan silloin kun itse siellä olen käynyt. Muistan hyvin sen, kun kassoilla sai jonottaa KAUAN eikä hyllyjen välissä meinannut päästä eteenpäin. Silti se oli jo tuolloin vuosia sitten ja on edelleen paikka, mihin on kiva mennä. Jos ei ostoksille niin vaikka kahville tai syömään.

Julia ja mummu alkoi viime viikolla suunnittelemaan Tuurin matkaa ja ensi alkuun heidän piti lähteä kaksistaan, mutta sitten lähdinkin itse matkaan mukaan ja matkalta napattiin vielä isomummukin kyytiin. Tämä oli siis täysin naisten reissu vaikka toki tuliaisia kotiin tuotiin myös. Julia oli luonnollisesti kirjoittanut ostoslistan ja ensimmäinen käynti oli Normalissa. Julia rakastaa käydä Normalissa, viehätystä en tiedä mutta mysteeribox on aina napattava mukaan. Joskus boxin tuotteet tärppää ja joskus voi tulla sellaisia tuotteita mitkä sitten äiti saa käyttöön, kuten tänään oli wc pöntön raikastin 😀 Mutta käyttöön tulee! Normal ei vielä kovin kauaa Tuurissa ole ollut ja kyläkaupan ympäristökin on laajentunut valtavasti. Siellä saisi aikaa kulumaan ihan vaikka parikin päivää näin kesällä lasten kanssa. Siellä on leikkipuisto, tivoli aukeaa kesäkuun puolen välin jälkeen (mihin muuten lapset pääsee 13 vuotiaaseen asti ilmaiseksi) ja ostosmahdollisuudet on rajattomat. Musta on kivaa myös ihan vain katsella ja fiilistellä. Syödä kauniina päivänä jätskit kioskilla ja nauttia siitä hälinästä mitä ympärillä on. Muutama viikko takaperin Tuurissä oli miljoonakirppis ja mua harmittaa kun en päässyt lähtemään sinne. Sieltä olis voinut löytyä vaikka mitä aarteita. Toivottavasti kesällä tulisi tämmöinen tapahtuma uudestaan.

Omia Tuuri -tärppejä ei juuri ole. Tietty täytyy vaate- ja kosmetiikkaosastot käydä läpi. Joskus silmäillen ja joskus tarkemmin, riippuen onko mitään tarvetta millekään. Tänään tarkoituksena oli löytää urheilushortsit missä on erilliset tiukat sisähousut ja sen päällä on väljät lahkeet. Sisäosa antaa kivaa ryhtiä ja tukevuutta shortseille ja on myöskin kivemmat päällä. Yhdet mallit löysin ja ne olikin just passelit. Näillä pöksyillä on hyvä lähtee lenkille ja leikata nurmikkoa. Kosmetiikka osasto on kasvanut myös valtavaksi ja aina tuntuu, ettei kaikkea edes näe ja huomaa mitä ympärillä on. Tälle osastolle kun menee niin kannattaakin varata aikaa niin tulee kaikki purnukat nähdyksi. Kosmetiikka osastolta löytyy myös Lumene outlet piste missä on hyvä valikoima Lumenen tuotteita. Lumenen yksi parhaimmista serumeista mitä olen käyttänyt on ehdottomasti Nordic-C Triple Glow Radiance Elixir. Se on koostumukseltaan samettinen ja jättää ihon pehmeäksi ja hyvin kosteutetuksi.

Uskon, ettei tämä kerta Kyläkauppaan jäänyt tältä kesää viimeiseksi. Ehkäpä joku kerta voidaan jäädä vaikka Tuurin omaan OnnenTähti hotelliin yöksi 😊

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

TikTok Mirva Emilia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *