Hae
Mirva Emilia

Uudenkuun tanssit kaksosissa

Huomenna torstaina 6.6 on jälleen Uudenkuun aika. Tällä kertaa uudenkuun tanssit tanssitaan kaksosten merkissä klo. 15.37. Koska Kaksonen tunnetaan uteliaisuudestaan, höpöttelystään ja omien tarinoiden kertojana niin uusikuu kaksosissa voi ilmentää näitä puolia nyt vahvasti myös itsessä. Kaikillehan tämä puoli ei todellakaan ole omaa ominaisuutta ja jos uudenkuun aikaan tulee höpöteltyä normaalia enemmän tai kiinnostus uusia asioita kohtaan nousee minkä kautta pääset ilmaisemaan omaa sanomaasi niin älä lähde häpeilemään sitä vaan lähde toteuttamaan sitä! Anna ajatustesi tulla julki ja juttele ihmisten kanssa niitä näitä sillä kaksosten merkki on nyt niin vahvaa, että kaikesta kommunikaatiosta ja rohkeudesta puhua voi kasvaa vaikka mitä uutta.

Uusikuu on kuitenkin aina uusikuu ja ne ns. pimeät puolet eli epävarmuudet sekä negation kautta ajatteleminen ja asioiden julki tuominen voi olla tässä hetkessä tapa jolla ennemmin ajatuksiaan esittää kuin toiveikkuuden kautta. Uudenkuun tehtävä onkin avata silmiä myös tämän toisen puolen kautta, mutta tarkkana saa olla millä tavalla asiat tuo julki ettei luo muille pelkoa. Faktat tietysti faktoina, mutta ei pelkoa julistaen ja sotajalalla lähtien. Kuten olen monesti sanonut niin sitä vedämme puoleemme mitä ajattelemme ja puhumme. Nyt kun kaksosen merkissä ollaan ja kommunikoinnin merkitys on erityisen vahvaa niin tätä energiaa on hyvä käyttää hyödyksi myös siihen, että saadaan enemmän toivon, ilon ja lempeyden energiaa tähän maailmaan. Jotta tätä saadaan aikaan niin se on meidän kaikkien yhteispeliä.

Uusikuu työntää myös aina jotain vanhaa energiaa taakse mikä luo samaan aikaan jotain uutta. Nyt kun mennään kommunikaation energioissa niin tämä puoli saattaa vääjäämättä tulla esiin itsestä – tavalla tai toisella. Kommunikaatiossa voi tulla herkästi väärinkäsityksiä, joten kannattaa muistaa pitää jäitä hatussa ennen kuin lähtee syyttelevästi tai tuohtuneena jatkamaan keskustelua. Takaa voi paljastua täysin erilainen viesti mitä ensin ymmärsimme. Tämän hetkinen aika on suurta uudistumisen aikaa todella laajalla alueella ja merkittäviä tapaamisia ja kohtaamisia voikin tulla esiin, joten nyt uudenkuun aikana kuin myöskin muutama viikko tästä eteenpäin kannattaa olla silmät, korvat ja suu auki. Kesäkuu näyttäytyy hyvin arvoitukselliselta ajalta ja sen saa aikaan oma heittäytyminen ja kommunikointi muiden kanssa. Kaiken tämän kommunikaation ja uudistuksen keskellä on kuitenkin erittäin tärkeää vetäytyä välillä omaan tilaan. Kuunnella syvintä sisintä ja näin pystyä olemaan kaiken sen kommunikoinnin ja tapahtuman keskellä omassa voimassa. Näin voimme luonnollisesti synnyttää jotain todella suurta, ihmeellistä ja kaunista.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

TikTok Mirva Emilia

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *