Hae
Mirva Emilia

Tarot-torstain kanavoitu viesti

Kanavoitu viesti tulee yhteydessä universumin kanssa, itsensä korkeimmista lähteistä. Silloin kun kolmas silmämme on auki voimme viestiä universumin kanssa ja saada sieltä tukea ja ohjausta siihen hetkeen kun koemme viestin tarpeelliseksi. Kanavoin viestejä tarotkorttien avulla ja se jos mikä on mielenkiintoista! Kanavoidut viestit tulevat henkioppailtamme, edesmenneiltä tai joltain muulta auttajalta, ketä ei henkimaailmasta ennestään tiedä tai ole tuntenut. Tulee viesti keneltä tahansa kanavoidusta, tulee se aina rakkauden ja puhtaan valon kautta. Myös unien kautta voi tulla viestejä usein, mutta välillä se kyllä harmittaa kun ei kaikkea unien tapahtumia tai sanallisia viestejä muista. Siksi pitäisikin aina olla pieni vihko yöpöydällä mihin kirjoittaa jo yöllä viesti kun sen vielä muistaa. Aamulla kun silmät ristissä yrittää muistella niin eihän siitä mitään meinaa tulla. Vaikka tokikaan unia ei olekaan tarkoitus muistaa kokonaan, ainoastaan ne hetket, tunteet ja tilanteet, jotka on jollain tavalla tarpeellisia ja jäänyt siksi muistiin. Kanavoituja viestejä tehdessä täytyy aina muistaa ettei siinä hetkessä jaeta omia mielipiteitä eikä niitä sekoiteta kanavoituun viestiin. Silloin se ei ole tarkoituksenmukaista eikä rehellistä kanavointia. Musta on ihanaa välittää ihmisille kanavoituja viestejä, koska tunnen myös samalla sen kauniin ja parantavan energian mikä jollain tasolla viestiä vastaanottavaan kulkee.

Katsotaanpa sitten mitä viestejä tämän kertaiseen tarot-torstaihin tulee. Valitse intuitiotasi käyttäen alla olevasta kuvasta sinua resonoivin kortti ja lue alta mitä se sinulle tähän hetkeen viestittää.

Vasen kortti on numero 1

Keskellä oleva kortti on numero 2

Oikealla oleva kortti on numero 3

1. miekkojen ässä

Omat vahvuudet – mitä ne sinulla on? Omia heikkouksia kyllä löydetään vaikka kuinka paljon ja niitä yritetään jollain tavalla aina paikata, mutta entä ne vahvuudet. Vahvuudet, joita voisimme kehittää, jotta osaisimme käyttää niitä entistä isommin ja luovemmin. Kehu itseäsi, anna itsellesi uutta arvontunnetta ja tunne itsesi tarpeelliseksi. Ei muiden silmille vaan omille silmillesi. Kun näemme oman tarkoituksen tässä maailmassa minkään ei tulisi olla enää esteenä. Vanhat odotukset ja tavat saisivat viimein mennä romukoppaan ja antaa tilaa kehitykselle, mikä meissä on jo menossa.

2. lanttien seiska

Kuvassa naisen takana on kaksi naista turvaamassa omaa selustaa, jotta voimme rauhassa kuunnella sisintämme. Nämä selustan turvaajat eivät päästä toksisia ajatuksia ja energioita läpi vaan antaa sielulle rauhan tulla kuuluviin. Muista, että sinussa on nämä selustan turvaajat. Silloin kun tunnet tarvetta päästä omaan sisimpään käsiksi anna näiden turvamiesten hoitaa ympäristö ja anna kehon päästä syvään levon tilaan. Tässä hetkessä ympäristön pauhat eivät pääse luomaan sinulle minkäänlaisia ajatuksia ja tunteita vaan voit olla täysin omassa rauhassa luottaen omaan vahvaan energiaan jotka pitävät negatiiviset energiat kaukana sinusta ja energiakentästäsi.

3. sauvojen kasi

Puhtaat ja vilpittömät teot avaavat sydäntämme ja sydänchakraamme. Mitä sinä voisit tehdä, jotta sydämesi olisi enemmän auki ja, että luottaisit enemmän itseesi ja elämään? Sydän ohjaa, sydän tukee ja sydän tuntee eri tunteet. Koska sydän kokee ja kantaa koko ajan paljon täytyy sitä myös hoitaa hellästi ja antaa sille tasapainottavaa energiaa. Anna sydämellesi aikaa toipua, älä hätyytä itseäsi tuntemaan jotain sellaista mitä et ole vielä valmis tuntemaan tai ajattelemaan tavoin mikä ei tunnu hyvältä. Sydän on herkkä reagoimaan kaikkeen ja jos stressaamme asioista liikaa stressaantuu myös sydän. Rauhoitu ja anna ajan kulua, sydän rakastaa tunnetta, jossa koemme rauhallisuutta ja seesteisyyttä.

Halutessasi henkilökohtaisen tarot-tulkinnan olen tavoitettavissa päivittäin klo. 9-23 palvelunumerostani 0700-94002 (2,38€/min).

Voit myös varata itsellesi ajan 30 minuutin tarot-tulkintaan (40€, 1.9 alkaen 45€) numerosta 040 7270106.

-Mirva

Instagram @mirva_emilia 

Facebook Tarot-tulkitsija Mirva Vilokkinen

TikTok Mirva Emilia

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *